Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Toimittajalta: Nyt muuten lapsettaa

Katselen paljon lastenohjelmia. Tarjontaa on nykyään valtavasti verrattuna omaan lapsuuteeni, jolloin päivittäinen Pikku Kakkonen oli käytännössä ainoa lastenohjelma, mikä televisiossa pyöri. Nykyään lastenohjelmia tulee jo aamuvarhain useammaltakin eri kanavalta. Toki lapsuudessani lastenohjelmia tuli viikonloppuaamuisin. Silloin piti herätä ennen yhdeksää, että näki Tao Tao -pandankarhun opettavaisen ohjelman. En tiedä kultaako aika muistot, mutta tietyt lastenohjelmat tuntuvat kestävän sukupolvelta toiselle. Mietitäänpä vaikkapa Rölliä. Sympaattinen, pultsarilta näyttävä rantojen mies hassuttelee televisiossa ja lapset tykkäävät. Huomasin sen käytännössä pari kuukautta sitten, jolloin jälkikasvuni katsoi televisiosta Rölliä silmät loistaen. Sen jälkeen Röllin tunnusbiisiä rallateltiin koko ilta. Terveisiä vain Tuppuraisen Allulle. Miehen roolisuoritus toimii nykylapsille yhtä hyvin kuin 25 vuotta sitten. Entäs sitten Muumit. Vaikka niitä tuli lapsena katsottua paljon, niitä katselee edelleenkin mielellään. Aina kun meillä arvotaan mitä lastenohjelmia katsotaan, ehdotan Muumeja. Välillä ehdotus menee läpi ja pääsen itsekin katsomaan jo kymmeniä kertoja nähtyjä jaksoja. Muumit olivat jokin aika sitten otsikoissa, kun vanhat ja alkuperäiset ääninäyttelijät päätettiin korvata uusilla ja kieli päivitettiin vastaamaan nykyaikaa. Lisäksi kuvanlaatua parannettiin. Minua ei haittaa, vaikka kuvanlaatu on taattua 1990-lukua ja hahmojen repliikit joidenkin tahojen mukaan vanhanaikaisia. Itseasiassa eniten minua häiritsee se, että tutut ääninäyttelijät vaihtuvat. Lupaan, että meillä katsellaan jatkossakin oikeita, alkuperäisiä ja vanhanaikaisia Muumeja. Toivottavasti Yle päättää esittää jaksot jälleen kerran televisiosta. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa eletään uusintojen kulta-aikaa. Muumit on ainoa sarja, minkä todella haluan nähdä uusintana. Pikku Kakkosta en ole seurannut kovinkaan tarkasti, mutta pitääkö paikkansa, että Nukkumattia ei enää näytetä? Se on oikeasti harmi. Nykylasten ei siis enää tarvitse jännittää, millä laitteella Matti tulee paikalle. Pekka Söderlund