Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Mielipide: Kunnan elinvoima syntyy hyvästä yrittäjyysilmapiiristä – tätä työtä pitää jatkaa

MIELIPIDE Merikarvia on pieni kunta, jolla on ison kunnan palvelurakenne. Merikarvialla vallitsee rohkea ote tulevaisuuteen yli puoluerajojen sekä aito tahto kehittää ja viedä kuntaamme eteenpäin. Tänä vuonna on satsattu lisää voimavaroja elinvoiman luomiseen ja sitä kautta toivon, että saamme kuntaan lisää asukkaita ja työpaikkoja. Toivon, että sote-muutoksen myötä rahoitusperiaatteiden muuttuessa ja rahoitusvastuun siirtyessä kunnalta valtiolle ja maakunnalle aiheuttavan suuria toiminnallisia muutoksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakunta uudistuksen myötä kunnasta siirtyy 60 prosenttia maakunnan järjestettäväksi. Vastaavasti verotulojen ja valtionosuuksien vähentyessä olen miettinyt miten meille käy näiden uudistuksien myötä. Jääkö meille vielä järkevää tekemistä? Mielestäni kyllä meille jää. Sivistys-, liikunta – ja kulttuuripalvelut ovat kuntalaisten hyvinvoinnille välttämättömiä. Samalla ne ovat myös tärkeitä kunnan elinvoiman luojia. Elinvoimaa ja yritysten toimintaympäristöä rakennettaessa maankäyttö- ja yksityiskohtainen kaavoitus ovat ratkaisevassa asemassa. Meille kunnille jäävän verotusoikeuden tulisi olla kannuste elinvoiman lisäämiseen. Päävastuu elinvoiman edellytysten luomisesta tulee olla jatkossakin kunnilla. Näin uskon, että saamme hyvän perustan kunnan kehittämiselle. Merikarvian kunta on palkittu yrittäjäystävällisyydestä niin maakunnan tasolla kuin myös valtakunnan tasolla. Kunnan elinvoima syntyy hyvästä yrittäjyysilmapiiristä. Kunnan ja yrittäjien välinen keskusteluyhteys on Merikarvialla toiminut moitteettomasti. Tätä työtä pitää myös jatkaa tulevaisuudessa. Merikarvialla on tällä hetkellä hyvin korkea työttömyysprosentti. Me tarvitsemme kunnianhimoisen työllisyysohjelman, jossa nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden torjunta on etusijalla. Tavoitteena tulee olla, että jokainen alle 25-vuotias on työllistetty. Teot ovat monesti pieniä parannuksia jokapäiväisiin ongelmiin ja ne ovat keskeinen elementti palveluiden kehittämisessä. Tekojen on oltava konkreettisia, ihmisten arkea parantavia, järkeviä tekoja. Marika Uimaluoto Merikarvia SDP