Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kolumni: Jatkoa kauhun tasapainolle?

Merikarvian kunnanvaltuustossa vallitsee siitä mukava kauhun tasapaino, että yhdelläkään puolueella ei ole niin paljon valtuutettuja, että se pystyisi sanelemaan valtuustopäätökset. Niinpä monista asioista joudutaan neuvottelemaan. On aina kunnan ja kuntalaisten kannalta parempi, että asioita katsotaan mahdollisimman monesta eri näkökulmasta ennen päätöksentekoa. Kunnan perinteisellä mahtipuolueella keskustalla on kunnanvaltuustossa yhdeksän edustajaa, sdp:llä seitsemän, kokoomuksella kolme ja perussuomalaisilla kaksi. Kauhun tasapaino saanee jatkoa huhtikuun kuntavaalienkin jälkeen, sillä keskustalla ja sdp:llä on nyt yhtä paljon ehdokkaita. Molemmilla puolueilla on listoillaan 13 ehdokasta. Kokoomuksen tilanne vaikuttaa siinä mielessä huolestuttavalta, että ehdokkaiden lukumäärä viime vaaleihin verrattuna on laskenut. Puolueella on kevään vaaleissa seitsemän ehdokasta, kun heitä edellisissä vaaleissa oli kymmenen. Naapurikunta Siikaisissa kokoomukselle kävi köpelösti jo ennen vaaleja, sillä puolue ei siellä asettanut yhtään ehdokasta. Tällä hetkellä Siikaisten valtuustossa on yksi kokoomuksen edustaja Maria Santti, joka kevään vaaleissa on sitoutumattomana ehdokkaana kristillisdemokraattien listoilla. Perussuomalaiset ovat saaneet listoilleen kuusi ehdokasta, mikä on yksi enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Viimeksi yksikään nainen ei uskaltautunut perussuomalaisten ehdokkaaksi, mutta tällä kertaa jopa puolet puolueen ehdokkaista on naisia. Viime vaaleissa perussuomalaiset tekivät melkoisen jytkyn. Merikarvialla he onnistuivat saamaan kaksi valtuustopaikkaa, toisen keskustalta ja toisen demareilta. Nyt gallupit ennustavat romahdusta puolueen kannatuksessa. Itse epäilen, että puolueen kannatus on suurempi kuin gallupeissa ilmenee. Puolueen kuva julkisuudessa on sen verran huono, että moni ei välttämättä ääneen tunnusta kannattavansa perussuomalaisia, vaikka todellisuudessa kannatusta siihen suuntaan olisikin. Kuntavaalit eivät muutenkaan aina kerro täyttä totuutta puoluekannatuksesta. Moni äänestää oman kylän ehdokasta puolueesta riippumatta. Kristiina Dyer