Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Nyt vietetään palmusunnuntaita – pienet noidat kiertävät ovelta ovelle

Palmusunnuntai käynnistää pääsiäisviikon, mutta se tarkoittaa myös sitä, että pienet noidat kiertävät ovelta ovelle virpomassa. Virpomisen jälkeen koristellut pajunoksat annetaan virpomisen kohteelle ja palkaksi noidat saavat yleensä makeisia. Historiallisesti noidat, tai trullit, ovat erityisesti kotieläimiä kohtaan pahantahtoisiksi uskottuja olentoja tai näitä esittäviä ihmisiä. Pääsiäisnoitailmiöön liittyy kaksi tasoa. Uskottiin, että kotieläimet ovat pitkäperjantain ja lankalauantain illan aikana alttiina pahalle. Toisaalta tuolloin harjoitettiin nimenomaan tätä uskomusta vahvistavia menoja, kuten esimerkiksi leikattiin eläimistä karvoja ja nahanpaloja. Trulleina toimivat yhteisöstä syrjäytyneet naiset, jotka näin ilmaisivat naapureitaan kohtaan tuntemaansa kateutta. Nykyinen pääsiäisnoitaleikki on lasten viihteeksi kehitetty yhdistelmä trulliperinnettä ja palmusunnuntain virpomisperinnettä.