Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Tämä suomalainen kansalliskirjailija on lähes täysin unohdettu – miksi?

”Arvon mekin ansaitsemme / Suomen maassa suuressa, / ehk’ ei riennä riemuksemme / laiho miesten maatessa; / leipä kasvaa kyndäjälle, / onni työnsä täyttäjälle.” Käsi pystyyn, kenelle Jaakko Juteinin nimi sanoo jotain? Otin kesän lopulla käteeni Eero Ojasen (s. 1954) hiljattain julkaiseman teoksen Jaakko Juteini – Suomen ensimmäisen kirjailijan tarina (Into), joka pureutuu lähes tyystin unohdetun suurmiehen elämäntarinaan ja kirjalliseen tuotantoon. Kansallistunteen herättäjänä Juteini (1781–1855) oli vertaansa vailla, vaikka kunnia tästä meni muille. Näen sieluni silmin 28-vuotiaan hurjapään mesomassa sormi pystyssä enemmistökielen puolesta, kun valta Suomessa viimein vaihtui 1809. Muut eivät joko kuunnelleet tai ymmärtäneet Juteinin paatosta. Lisäksi mies oli ensimmäisiä, jotka puhuivat suomalaisuudesta erillisyytenä. Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia, on yleensä pantu A. I. Arwidssonin piikkiin. Mutta olisi se sopinut Juteininkin suuhun. Juteinin kotikaupungissa Viipurissa oli 200 vuotta sitten 2500 asukasta, yhtä paljon muuten kuin Porissa. Karjalan pääkaupungissa sai syntynsä Suomen ensimmäisen kirjailijan elämäntyö, josta Lönnrot, Runeberg ja Topelius ottivat oppia. ”Opin teillä oppineita / Suomessa on suuria, / Väinämöisen kandeleita / täällä tehdään uusia; / walistus on wiritetty, / järki hywä herätetty.” Parhaina vuosinaan 1815–1819 ”Viipurin viisas” julkaisi yhteensä 26 suomenkielistä kirjanimekettä, saman verran kuin kaikki muut aikalaisensa Suomessa yhteensä. Maistraatin sihteeri kirjoitti runoja, vitsikirjoja, näytelmiä, filosofiaa, eläinsuojelujulistuksia, jopa suomen kieliopinkin 1816. Viimeksi mainittua ei tosin arvostettu. Juteinin kohtalona oli julkaista suomeksi liian aikaisin. 1810-luvun Suomen ruotsinkielinen kulttuurieliittimme ei siksi tavoittanut häntä. Jos Juteini olisi julkaissut keskeiset teoksensa vasta 1840-luvulla, hänet olisi ”löydetty” helpommin. Juteinin Laulu Suomessa (1816) oli ihka ensimmäinen lauluruno, jossa laulettiin Suomesta yhteisenä isänmaana. Sanoma ei ole edelleenkään vanhentunut. Laulu Suomessa kertoi hallitsijan ja sankareiden sijasta tavallisesta kansasta ja arkielämästä, korvenraivaajista ja talonpoikaisnaisista: ”Suomen tytön poski-päihin / weri waatii kukkaiset: / hall’ ei pysty harmaa näihin, / näit’ ei pane pakkaiset; / luonnossa on lembeyttä, / sydämessä siweyttä.” Kirjoittaja on ulvilalainen opettaja, kulttuurijournalisti ja tietokirjailija.