Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Töissä Kasalan saarimökistä käsin – Taiteilija kartoittaa Satakunnan ITE-taidetta

Valokuvaaja ja kuvataiteilija Veli Granö on mökkeillyt Kasalan saaristossa lapsesta pitäen. – Isäni osti Kasalasta useita saaria vuonna 1963. Tänä kesänä vietän poikkeuksellisen paljon aikaa saaressa, sillä työskentelen ITE Satakunnassa -hankkeen parissa ja pidän saarta tukikohtanani, Porvoossa vakituisesti asuva Granö kertoo. Hän kertoo Merikarvian ja saariston muuttuneen paljon vuosikymmenten aikana eikä aina hyvään suuntaan. – 1960-luvulla Kasala oli neitseellistä saaristoa. Muistelen, että siellä oli vain kolme mökkiä. Nythän niitä on joka niemessä. Aikoinaan mökit myös rakennettiin syvemmälle metsään, mutta tällä hetkellä muotina näyttää olevan rakentaminen aivan rantaviivaan. Aikoinaan saaristossa oli aivan hiljaista ja saattoi kuunnella linnunlaulua. Nyt vesijetit pörräävät ympäriinsä, Granö kuvailee. Meren saastuminen huolestuttaa häntä. – Viime kesänä Kasalassa näkyi ulapalla sinilevälauttoja. Porvoossa levätilanne on paljon pahempi. Jotain pitää tehdä, ennen kuin tilanne Selkämerellä on samanlainen, Granö miettii. Merikarvian hän muistaa idyllisenä paikkana, josta on onneksi jäljellä pieniä paloja siellä täällä. – Täällä Krookassa on vielä säilynyt monia vanhoja puutaloja. Ne ovat tulevaisuuden pääomaa, joita maaseutukunnissa kannattaa vaalia. Samoin galleria Vanha Savu viehättää lomalaisia. Oman valokuvaajan ja opettajan työnsä ohella Granö on perehtynyt ITE-taiteeseen. Termi ITE on lyhennelmä sanoista itse tehty elämä. – Vuonna 1985 aloitin suomalaisen nykykansantaiteen kartoituksen. Työ alkoi Ahlaisista, mistä muistin Pertti Tulosen pihalla olleet betonipatsaat. Seuraavana vuonna rakensin ITE-taiteen näyttelyn Helsinkiin. ITE-termi otettiin käyttöön vuonna 2000, jolloin Maaseudun sivistysliiton rahoittaman hankkeen ensimmäinen näyttely pystytettiin. ITE-taiteessa häntä kiehtoo moni asia. – ITE-taide on ihmisen kokoista taidetta. Se opettaa, että pienistäkin asioista voi löytää iloa. Se on myös kerskakulutuksen vastaista, sillä monet työt tehdään kierrätysmateriaaleista. ITE-taidetta tutkiessaan hän on havainnut, että ITE-taide on erityisesti suomalainen ilmiö. – Tällaista ITE-taidetta ei oikein löydy muista maista. Suomessa monet alkavat eläkkeelle päästyään väsäämään pihoilleen kaikenlaista. Yhdysvalloista löytyy jonkin verran ITEn tapaista taidetta, mutta yleensä tekijät ovat jotenkin syrjäytyneitä. Täällä Suomessa sen sijaan ihan normikansalaiset tuottavat ITE-taidetta. Vuosien varrella Granön näyttelyissä on ollut esillä valokuvia merikarvialaisen Lauri Anttilan töistä. Viime vuonna hän perehtyi kasalalaisen Taisto Surakan pihataiteeseen. Granöllä on tällä hetkellä kädet täynnä töitä. – Kartoitamme Satakunnan ITE-taidetta yhdessä Elina Vuorimiehen kanssa. Ensi vuonna aineisto kootaan kirjaksi. Vuoden parin päästä kokoamme työt näyttelyyn johonkin satakuntalaiseen kaupunkiin, Granö kertoo. Hänellä on suunnitteilla myös kahden muun kirjan kokoaminen. Lisäksi hän kokoaa ITE-taidetta Finna-arkistoon. – Tarkoitus on koota ITE-taiteen kattava arkisto, joka on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Veli Granö opiskeli Porin taidekoulussa ja Lahden muotoiluinstituutissa, jossa hän on toiminut myös visuaalisen suunnittelun, kokeellisen elokuvan ja valokuvauksen opettajana. Hän toimi kuvataideakatemian professorina 2011 ja 2014-17. ITE-taide tuli ilmiönä esiin ensimmäisen kerran hänen valokuvanäyttelystään (1986) ja kirjastaan Onnela (1989). Hänen töitään on ollut esillä Venetsian biennalessa 2001 ja MOMA:ssa, New Yorkissa 2008 Vinkit Satakunnan ITE-taiteilijoista voi lähettää Granölle osoitteeseen: veli.grano@msl.fi