Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Voitto Peltomäki 90 vuotta – kaikella rakkaudella täyttä elämää

Voitto Peltomäki kävelee pieneen saareensa kotitalon edustalle Krookassa. Elämänarvonsa mies on ammentanut vanhemmiltaan ja kotipelloilta niitä kyntäessään ja kylväessään. Työn makuun mies pääsi jo 13-vuotiaana poikasena. Sota-aikaan tarvittiin kaikkia käsiä ja niinpä koulu jäi Voitolta kesken. – Meitä lapsia oli kaikkiaan 12, joista olin nuorin. Isällä oli sydänlihaksen rappeuma. Minusta tehtiin isäntä, kun vanhempi veljeni kaatui sodassa. ”Suku-polvenvaihdoksen” aikaan hän painoi vain 31,5 kiloa ja oli 143 cm pitkä. – En katkeroitunut veljeni kaatumisesta. Se kasvatti velvollisuudentuntoiseksi, Peltomäki toteaa 77 vuotta myöhemmin. Ihmeellinen numeromuisti hänellä on vielä 90-vuotiaana. Hän avioitui 24-vuotiaana Anneli Saineen kanssa. Vaimo menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen helmikuussa 2019. Pariskunta ehti olla naimisissa tarkalleen 65 vuotta 4 kuukautta ja 19 päivää. Perheeseen syntyi kolme tyttöä ja yksi poika. Nyt lapsenlapsia on 20 ja neljä jo seuraavaa polvea. Peltomäet viljelivät ja kasvattivat tilaansa. Siinä ohessa Voitto rakensi maatilansa rakennukset ja toimi työnjohtajana vuonna 1963 Krakanokan laiturin teossa. Merkittävä osa vapaa-ajasta kului erilaisissa luottamustoimissa. Luettelo on pitkä käsittäen kunnan ja seurakunnan lisäksi monta muuta tahoa. Peltomäki toimi myös henkikirjoituksen piirimiehenä 28 vuotta. Tasavallan presidentti nimesi hänet pitäjänneuvokseksi vuonna 1998. Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä. Kodin lipputangossa liehuu sinivalkoinen isännänviiri, sotaveteraanien muistoksi. Vaatimattomana hän puhuu mieluummin arvoistaan kuin ansioistaan. – Suhtaudun elämään luottavaisesti. Olen tyytyväinen. Olemme saaneet ihmeellisen isänmaan ja ymmärrän sen turvallisuuden. Peltomäki sanoo pitävänsä itseään yleispoliitikkona, joka halua ajaa jokaisen asiaa sovittelemalla. – Ajan asioita, enkä politiikkaa ja olen aina halunnut tehdä sen rakentavalla mielellä, kaikella rakkaudella. Voitto Peltomäk i tunnetaan myös suvustaan kiinnostuneena miehenä. Sukukirjoja on ilmestynyt jo kolme. – Ensimmäisen kirjoitin isäni suvusta, toisen äitini ja kolmannen vaimoni suvusta. Nyt kirjoitan omaa elämänkertaa. Pitkän iän syitä kysyttäessä, vastaus tulee empimättä. – Se on täysin Luojan salaisuus. Meidän ihmisten pitäisi muistaa elämässämme katsoa taaksemme ja kiittää, eteenpäin ja luottaa, ympärillemme ja rakastaa sekä ylöspäin ja uskoa. Tärkeitä ohjenuoria miehen elämässä ovat kovan työnteon lisäksi olleet raitis elämä ja vastuuntunto. Elämänkerrassaan hän kirjoittaa: "Meidän suuresti kunnioittamamme Isä ja Äiti itse ahkerina, raittiina sekä isänmaan arvon ymmärtävinä ja kunnioittavina ovat antaneet meille lapsille perustuksen ahkeraan työhön, rehellisyyteen ja toinen toisensa kunnioittamiseen." – Kun sitten koittaa aika, jolloin loppusuoralle soitetaan, niin jokaisen tulisi todeta, että ihmiselämällä on aikansa ja rajansa. On aika halata ja on aika lakata, kaikella rakkaudella. "Suhtaudun elämään luottavaisesti. Olen tyytyväinen. Voitto Peltomäki