Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Kolumni: Kuuden viikon koronaeristys synnytti kuolemanpelkoa ja loi onnellisen erakon

Jos joku olisi aiemmin ehdottanut, että eristäydy kuudeksi viikoksi pieneen kerrostaloasuntoosi niin, ettet näe muita kuin ovenraosta ruokalähetin ja apteekin lääkkeentuojan, olisin pitänyt ajatusta kauheana. Kun tämä skenaario oikeasti toteutui tänä keväänä, todellisuus olikin silmiä avaava kokemus. Olen pitänyt itseäni varsin sosiaalisena ihmisenä, mutta eristyksissä tapahtui jotain merkillistä. Sisäinen erakkoluoteeni nosti yllättäen päätään ja puski voimalla esiin. Näinä aikoina kuuluisi valittaa yksinäisyyttä, mutta eihän yksinolossa ole mitään kauheaa. Se on oikeasti voimaannuttavaa, kun tajuaa sietävänsä itseänsä erittäin hyvin ja nauttivansa maailman parhaasta seurasta eli itsestään. Yksinolo ei tarkoita yksinäisyyttä. En ole kertaakaan kokenut oloani yksinäiseksi kuuden viikon aikana. Itse asiassa olen kokenut suurempaa yksinäisyyttä joidenkin ihmisten seurassa kuin täysin yksin ollessa. Olen tuntenut yksin ollessa suunnatonta vapautta ja surkutellut pikemminkin niitä, joiden elämä on mennyt eristyksissä enemmän sekaisin kuin minun. Kun osa perheistä taistelee päät yhteen kolisten etätöiden ja etäkoulun yhteensovittamisen kanssa, minä olen pötkötellyt viikkotolkulla yöpaita päällä kaikessa hiljaisuudessa ja arponut, että luenko tänään Kalle Päätaloa vai otanko päiväunet. Jokainen päivä ei toki ole ollut yhtä auvoista, sillä olin näin pitkään karanteenissa sairastumiseni takia. Koronaepäily nosti päätään, kun flunssa sai kylkeensä jatkuvat vilunväristykset, kuivan yskän, hengenahdistuksen, valtavan uupumuksen ja monet muut oireet. Testeihin en tuolloin kuitenkaan päässyt ja tuskin olin ainoa, jota käskettiin sairastamaan tautinsa kotona. Yön pimeinä tunteina, kun hengitys kävi raskaaksi, kävi mielessä, että tässäkö tämä elämä nyt oli. Tein tiliä itseni kanssa ja kohtasin kuolemanpelkodemonit silmästä silmään. Kun aamulla heräsin hengissä ja helpottuneena, oivalsin että yhtenä päivänä pitää kuolla ja muina elää. Taistelin tautini kanssa vajaat kolme viikkoa ja hengästyminen jatkui senkin jälkeen pitkään. Nyt odotan vasta-ainetesteihin pääsyä, että olenko saanut immuniteetin. Testien luotettavuudessa on ollut ongelmia, joten pahimmillaan testi ei kerro yhtään mitään. Vappuna pääsin pitkän erossaolon jälkeen tapaamaan aikuista poikaani Tampereelle. Äitinä oleminen on aina ollut elämäni tärkein rooli, mutta tämän koronakevään jälkeen rakas lapseni, koko perhe ja ystävät ovat nousseet aivan huikeaan arvoonsa. Vaikka olen ollut kuusi viikkoa fyysisesti yksin, henkisesti en hetkeäkään.