Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Mukaan mahtuu! Kiekkokoulusta sen pienimmänkin lapsen luistimet kiitoon – sponsoroitu kassi varusteita jo odottaa

MERIKARVIA Liikuntasihteeri Eetu Aaltonen ei ihan uskalla luvata, että kaikilla merikarvialaisilla olisi luistelutaito kouluvuosien alkaessa. Päiväkoti-ikäiset ovat kuitenkin jo tottuneita jäähallin käyttäjiä. Oma lukunsa on myös Merikarvian Jääurheilijoiden kiekkokoulu, jossa joka vuosi kasvaa uusia pelaajia. Kiekkokoulun joukkueenjohtaja Jenni Nurmi on yhtä tohkeissaan uuden jääsukupolven kasvattamisesta kuin Aaltonen. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on oleellinen osa menestystarinaa, sillä jäävuorot on maksettava. – Olemme joukkueen vanhempien kanssa tehneet hartiavoimin töitä, että kiekkokoulun kuukausimaksu saadaan pidettyä mahdollisimman edullisena, ja kynnys aloittaa harrastus olisi mahdollisimman matala, Jenni Nurmi toteaa tiimityön tärkeydestä. Pelaajia tarvitaan jäälle lisää, iloisen liikunnan pariin. Ensimmäinen kuukausi on ilmainen, ja sen jälkeen 30 euroa kuukaudessa. Uusille kiekkokoululaisille on varattu vielä varustekassit, jotka pelaaja saa käyttöönsä niin kauaksi aikaa kuin ne sopivat. Nämä varusteet Jääurheilijat saivat yhteistyötahojen sponsoroimana. Henkilökohtaisesti tarvitsee omistaa vain luistimet ja kypärä. – Tällä hetkellä pelaajat ovat 2011-2015 syntyneitä, ja lisää pelaajia otetaan mielellään mukaan. Kiekkokoululaiset kokoontuvat kaksi kertaa viikossa; maanantaisin ja keskiviikkoisin. – Kannattaa ehdottomasti tulla kokeilemaan, josko jääkiekosta löytyisi uusi harrastus, Jenni Nurmi yllyttää.