Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Kolumni: Joku tolkku olla pitää

”Joku tolkku pitää olla”, kaikui aikanaan pienelle Niemiselle , kun vauhti pääsi kiihtymään. No, mitä se sitten onkaan se tolkku? Onko tolkkua vastustaa hillittömästi kaikkea? No, ei. Tolkkua on nähdä muidenkin näkemykset. Ei ole tolkkua kieltää kaikkea varmuuden vuoksi, jos vaikka joku ei sitten tykkääkään. Nykyään on niin helppo pahoittaa asioista mielensä, kun on internet ja kommenttipalstat. Harva kehtaa öyhöttää omalla nimellään. Onneksi, näin säilyy joku tolkku. Tolkullisempaa on nähdä asiat myös siltä kantilta, että oikeasti joku loukkaantuu, kun jäätelöpuikon kääreeseen on painettu kuva eskimosta. On varsin tolkutonta ihastua jäätelöpuikon kääreeseen niin, että yhdistää sen kansalliseen itsetuntoon tai kokee sen vaihtamisen henkilökohtaisena loukkauksena. Eli vaihtakoot. Sama pätee myös kaurahiutaleisiin, jogurttiin ja muihin vastaaviin. En loukkaannu, mutta luultavasti näillä toimilla sitten joku muu välttyy mielipahalta. Ja silloinhan tilanne on hyvä. Toinen sai enemmän, kuin mistä itse jouduimme luopumaan. Simppeliä, tasapainoista. ”Ajoittain sitä kyllä heittäytyy tolkuttomaksi.” Tasapaino on järkevää, mutta näiden yhtälöiden rakentaminen ei olekaan aivan helppoa. Patsaiden vihaamista en sikäli ymmärrä, että ne kertovat menneisyydestä. Toisaalta olisi irvokasta, jos Saksassa pidettäisiin natsien symboleita muistuttamassa historiasta. Näissä asioissa vaaditaan sitä tolkkua ja harkintaa. Joka kantilta. Omalla nimellä. Kuunnellen enemmän kuin itse paasaten. Ajoittain sitä kyllä heittäytyy tolkuttomaksi. Mennään, eikä meinata. Sitten rapatessa roiskuu, eikä aina huomaa sotkeneensa jonkun muun suunnitelmat. Se on inhimillistä. Ja taas tarvitaan tolkkua. Tolkkua on, kun pysähtyy ja tajuaa menon äityneen tolkuttomaksi. Sitten ottaa sujuvasti pakkia, sopii asiat ja ottaa tolkullisemman linjan. Onneksi, yleisesti ottaen, olemme kovin tolkullista kansaa. Kulttuurimme on rakennettu vahvasti tolkun pohjalle. Meitä on täällä pienessä pohjolassakin tosi moneen lähtöön, puhumattakaan koko maailmasta. On eri värisiä, eri mittaisia, eri tavalla ajattelevia, eri lähtökohdista ponnistavia, eri asioista nauttivia ja niin edelleen. Erilaisia. Erilaisia, mutta niin samanlaisia. Tolkku muodostaa kaikkien erilaisten persoonien välille sidoksen, jonka takia hommat sujuvat. Tolkun puutteessa ei ole kuin joukko eri tahoja vailla yhteistyötä. Yritetään pysyä tolkuissamme.