Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Sinivalkoinen lippu korkealla pariskunnan kaupassa

Se oli harvinaisen rauhallinen aamupalahetki kauppiasperheessä. Janne Vuollo käänteli käsissään makkarapakettia. – Se oli tuttu tuotemerkki, ja olin aina kuvitellut, että makkara on suomalaista. Kun rupesin tarkemmin lukemaan pienellä präntättyä tekstiä, huomasin, että liha on peräisin EU:sta ja EU:n ulkopuolelta. Se oli aikamoinen herätys. Silloin aloimme miettiä, että jotenkin pitää asiakasta auttaa löytämään kotimaiset tuotteet kaupan hyllystä, hän muistelee. Tapahtumasta on aikaa vuoden päivät. Kauppiaspariskunta Janne ja Linda Vuollo pitivät tuolloin vielä K-marketia Simossa. He päättivät ratkaista asian siten, että kaikki tuotteet, joissa on Hyvää Suomesta -merkki saavat hyllylle hintalapun viereen saman merkin. Näin asiakas näkee helposti ja nopeasti, että tuote todella on kotimainen. – Kun ihminen tulee työpäivän jälkeen väsyneenä hakemaan evästä perheelleen, ei hän jaksa perehtyä yksityiskohtiin, vaikka olisi kuinka valveutunut kuluttaja, Janne Vuollo toteaa. He toteuttivat aikeensa tämän vuoden alkupuolella ja jakoivat tietoa uudistuksesta asiakkailleen Facebookin avulla. Paikalliset maanviljelijät olivat innoissaan, ja tieto asiasta levisi kulovalkean tavoin, kun asiakkaat jakoivat päivitystä eteenpäin. Pariskunta sai useita yhteydenottoja muilta alueen kauppiaita. Pian muutkin Meri-Lapin K-marketit Simosta Yli-Torniolle toteuttivat kotimaisten tuotteiden merkitsemisen kauppojensa hyllyillä. Kauppiaspariskunnan tempaus päätyi myös Osuuspankin entisen johtajan Reijo Karhisen tietoon. Hän oli juuri laatinut loppuraportin Juha Sipilän hallitukselle. Siinä Karhinen oli pohtinut, kuinka suomalaisen maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa. Yksi Karhisen ehdottamista keinoista oli se, että kauppa toisi paremmin esiin suomalaiset tuotteet. "Yes! Tästä se lähtee", kommentoi Karhinen pariskunnan tempausta Twitter-tilillään. – Oli aivan sattuma, että toteutimme hintalappujen liputuksen viikko sen jälkeen, kun Karhinen julkaisi loppuraporttinsa, Linda Vuollo juttelee. Pariskunta aloitti K-marketin pyörittämisen Merikarvialla parisen kuukautta sitten. He toteuttivat kotimaisten tuotteiden merkitsemisen myös Merikarvialla. Pariskunta kiistää olevansa trumpilaisen oma maa ensin -ajattelun kannattaja. – Palvelemme kaikenlaisia kuluttajia. Kaupassa on edelleen tarjolla tuotteita ympäri maailmaa, ja se on hyvä asia. Tällä tempauksella haluamme vain helpottaa valintojen tekemistä, Linda Vuollo muotoilee. He sanovat kuitenkin arvostavansa suomalaista ruoantuotantoa. – Mielestäni voimme olla ylpeitä suomalaisesta ruoasta. Sitä valvotaan todella tarkasti, ja jos epäkohtia löytyy, niihin varmasti puututaan. Monessa muussa maassa tilanne ei ole yhtä hyvä, Janne Vuollo pohtii. Pienen metsätilan poikana hän pitää tärkeänä sitä, että koko maa voi hyvin. – Myös maaseudulla pitää olla yrittämisen mahdollisuuksia. Merikarvialla he pyrkivät tekemään yhteistyötä paikallisten tuottajien kanssa ja saamaan mahdollisimman paljon lähiruokaa tarjolle. Kaupassa on myynnissä esimerkiksi paikallista lihaa ja kalaa. – Jos sinulla on hyvä tuote, niin voit tulla esittelemään sitä minulle. Meidän on helppo ottaa valikoimaan uusia tuotteita ja kokeilla niiden menekkiä, Janne Vuollo rohkaisee. He kokevat, että kaupalla on tärkeä rooli kyläyhteisössä. – Kauppa on paljon muutakin kuin vain tuotteiden myymistä. Kaupassa kohdataan ihmisiä ja palvellaan heitä monin eri tavoin. Välillä täytyy järjestää myös sirkushuveja kansalle. Esimerkiksi joulun aikaan Linda musisoi kaupassa kaverinsa kanssa. Nyt kesäkuussa kyläkauppapäivänä kaupan pihalle tulee reggaebändi esiintymään, Vuollo kuvailee.