Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Professori: Työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvoitetta, jos päiväkodit suljetaan koronan vuoksi ja vanhemmat jäävät hoitamaan terveitä lapsia

Koronakaranteeniin asetetun lapsen hoitamisesta ei tarvitse maksaa palkkaa. Näin sanoo työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen . Ajatellaan tilannetta, jossa Suomi seuraisi Tanskan ja Norjan esimerkkiä ja sulkisi päiväkodit ja koulut koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Paine sulkemiseen on kasvanut myös Suomessa. Torstaina vaatimuksia esitettiin oppositiopuolueista. Päiväkotien sulkeminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että vanhempien pitäisi jäädä pois töistä hoitamaan lapsiaan. Työnantajalla on velvollisuus maksaa palkkaa, jos jää kotiin hoitamaan sairasta lasta, mutta entäs silloin, jos lapsi on terve, mutta koronaviruksen vuoksi vailla hoitopaikkaa? Seppo Koskisen mukaan lapsen koronakaranteeni on pakottava perhesyy, jonka perusteella voi lain mukaan jäädä pois töistä. – Tällaisessa pakottavan perhesyyn tapauksessa työnantajalla ei kuitenkaan ole palkanmaksuvelvoitetta. Koskinen sanoo, että tartuntalain mukaan ansiomenetykset korvataan Kelan maksamasta päivärahasta. Edellytyksenä on, että karanteenipäätöksen on tehnyt tartuntataudeista vastaava lääkäri ja työnantaja toimittaa todistuksen ansiomenetyksistä. – Eihän meillä ole tulkintakäytäntöä tartuntapäivärahasta näin laajamittaisesti, mutta ymmärtääkseni pitää tulkita siten, että päiväraha korvaa menetykset. Lasku jää sitten Kelan kautta valtiolle, mikä on tietysti oikea ratkaisu. Minkä ikäistä lasta saa jäädä kotiin hoitamaan? – Tartuntalain mukaan oikeus päivärahaan syntyy, jos alle 16-vuotias lapsi asetetaan karanteeniin. Minusta se olisi loogista tulikita, että alle 16-vuotias on lapsi ja silloin syntyy poissaolo-oikeus. – Kyseessä on silti palkaton oikeus, eikä sitä tietenkään käytä sellaiset vanhemmat, joiden lapset ovat yli 12-vuotiaita ja pärjäävät yksin, Koskinen sanoo.