Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Aamuahdistus kuriin: 5 tapaa aloittaa päivä positiivisemmin

Ahdistus on inhottava seuralainen, joka voi hiipiä mieleen mihin aikaan päivästä tahansa. Erityisesti stressistä kärsivillä huoli muutaman tunnin tai vuosienkin päässä odottavista asioista voi käynnistää aamun ikävissä merkeissä. Ahdistuksen voi kuitenkin saada kuriin, mikäli sen taltuttamiseen haluaa tosissaan panostaa ja siihen varata aikaa. Huffington Post listasi tehokkaita keinoja siihen, kuinka saat päiväsi käyntiin positiivisemmasta perspektiivistä katsottuna. Illalla: 1. Valmistele Voit aloittaa päivän valmistelut jo edellisenä iltana katsomalla esimerkiksi seuraavan päivän työvaatteet valmiiksi, ja vältät mahdollisen asukriisin. Puhelin ja muut digitaaliset laitteet ovat varsinainen stressin lähde, joten pistä ne suosiolla sivuun jo hyvissä ajoin ennen sänkyyn vetäytymistä. Yritä olla ajattelematta tulevan päivän työmäärää, vaan tee yksinkertaisia mielen harjoituksia. Sellaisia ovat esimerkiksi jooga tai meditaatio. Voit myös matkustaa mielessäsi vaikkapa lapsuudenkotiisi tai vaikkapa listata kaikki muistamasi koirarodut – kunhan et stressaa. 2. Positiiviset tapahtumat Mikäli olet huolehtija, voit treenata aivojasi näkemään ne positiiviset asiat, joita seuraava päivä tuo tullessaan. Olipa kyseessä sitten lounas työkaverin kanssa tai illalla odottava lempisarjan jakso, mukaviin asioihin keskittyminen parantaa kummasti suhtautumistasi tulevaan päivään. Älä myöskään listaa illalla aamulla edessä odottavia askareita, vaan päätä kulunut päivä kuuntelemalla jotakin rentouttavaa kappaletta. Aivosi kiittävät. Aamulla: 3. Älä koske puhelimeen Moni meistä tarttuu herättyään ensimmäisenä puhelimeen tarkastaakseen sosiaalisen median tapahtumat tai sen, onko työkaveri jo vastannut sähköpostiin. Älylaitteet stressaavat sinua sekä illalla että aamulla, joten keskity noina aikoina pelkästään olemiseen ja seesteisemmän mielentilan ylläpitoon. Saavutat sellaisen keskittymällä itseesi, hengittelyyn, meditaatioon tai vaikkapa yksinkertaisesti kirjan tai sanomalehden lueskeluun. Voit herätä itseäsi varten jopa hieman aikaisemmin, kuin sinulla olisi normaalisti tapana. 4. Liiku Vaikka moni menestyjä aloittaakin aamunsa treenaamalla, ei sinun tarvitse lähteä salille hyvää oloa saadaksesi. Olipa kyseessä sitten ylimääräisen korttelin kiertäminen työmatkalla, tai muutaman kymmenen vatsalihaksen tekeminen olohuoneen matolla, saat päivän käyntiin huomattavasti energisemmällä vireellä. 5. Hyväksy Yksi tärkeimmistä ahdistuksen hillinnän keinoista on tunteen tunnistaminen – yritä olla ahdistumatta ahdistuksesta, vaan hyväksy se yksinkertaisesti sanomalla ”olen juuri nyt ahdistunut”. Muistathan, ettei hyväksyminen kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisit ahdistuksesta, se vain auttaa tunteen kanssa pärjäämiseen.