Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Pääkirjoitus: Turvallisuus edellä takaisin koulutielle

Peruskoululaiset palaavat tänään kouluun pitkän etäjakson jälkeen. On kunnasta, koulusta ja jopa yksittäisestä luokasta, lapsesta tai opettajasta kiinni, miten oppiminen on parin poikkeuksellisen viime kuukauden aikana sujunut. Hallituksen päätös koulujen avaamisesta on jakanut suomalaisia voimakkaasti. Ylen tuoreen mielipidekyselyn mukaan kouluun paluutta kannattavien ja vastustavien osuudet ovat lähes yhtä suuret. Moni pelkää, mutta yhtä moni myös huokaisee. Pari lähiopetusviikkoa on monelle lapselle iloinen asia, sillä kavereita ja kouluarkea on ehtinyt jo kaivata. Suomessa koronavirusepidemia on levinnyt eri alueilla hyvin eri tavoin. Täällä todettuja tartuntoja on ollut vähän tai ei juuri ollenkaan. Koronavyöhykkeeksi kutsutulla pääkaupunkiseudulla tilanne on tyystin toinen. Siksi paluu kahdeksi viikoksi kouluun ei muodosta Satakunnassa yhtä suurta riskiä kuin Helsingissä tai Espoossa. Altistumisen vaara ja taudin todennäköisyys on Etelä-Suomessa kiistatta suurempi kuin täällä. Alun perin lääketieteen asiantuntijat arvioivat, että tautihuippu olisi koettu toukokuun toisella viikolla eli juuri nyt. Uusien laskelmien mukaan tautihuippu osuisi syksyyn tai talveen. Paljon on kiinni siitä, miten rajoituksia puretaan ja kuinka sinnikkäästi jaksamme noudattaa viranomaisten ohjeita. Vaikka moni kaipaa jo kovasti paluuta normaaliin arkeen, se ei valitettavasti ole mahdollista vielä pitkään aikaan.