Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merikarvialainen Saima Kukko, 104, lähtee itsenäisyyspäivän vastaanotolle: Suru on ollut aina rinnassa, mutta itsenäisyys on ihana asia

Harmaa syksyinen päivä tuo tullessaan yllätyksen, postinkantaja haluaa henkilökohtaisesti ojentaa presidentinkansliasta tulleen kirjeen tammikuussa kunnioitettavat 104 vuotta täyttävälle Saima Kukolle . Kirje sisältää kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Mitä itsenäisyys merkitseekään Saimalle, jonka pitkään elämänkaareen sisältyy niin ilon kuin surun hetkiä? – Itsenäisyys on ihana asia. Saamme elää itsenäisessä maassa, jossa vallitsee rauha. Itsenäisyydestämme maksettiin kallis hinta. Katse kääntyy seinällä olevaan vihkikuvaan, jossa juhannuksena 1939 vihitty aviopari on ikuistettuna. Yksinäinen kyynel herahtaa silmäkulmaan, muistoihin piirtyy onnellinen yhteinen aika aviomies Mauno Laasosen kanssa. Aika, jonka saivat viettää rakkaalla kotiseudulla Karjalan Kuolemanjärven Taatilan kylässä. Jo elokuussa Mauno joutui kertausharjoituksiin, linnoitustöihin ja sitä kautta talvisodan taisteluihin. Saima lähtee Tampereen lähelle Aitooseen saamaan oppia neulontaan ja ruuanlaittoon. Palattuaan Kuolemanjärvelle on edessä kouluttautuminen ilmavalvontalotaksi ja saman tien valvontatehtäviin Pinoniemeen. Talvisodan syttyessä Saima odotti ensimmäistä lastaan. Lottatehtävät jäivät, sillä edessä oli ensimmäinen evakkomatka kohti tuntematonta määränpäätä. Kovassa pakkasessa käyden karjan kera matka suuntautui noin 30 kilometrin päähän Vaahtolan satamaan. Proomulla yli Viipurinlahden Virolahdelle, junaan ja sieltä kohti Varsinais-Suomea. Pakkasmittarissa lukemat oli 20–30 asteen välillä. Lypsyt suoritettiin matkan varrella suuleissa. – Huoli, miten Mauno selviää sodassa, miten pärjäävät läheiset sukulaiset, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, oli aina mielessä. Talvisodassa Mauno taistelee konekivääriampujana haavoittuen reiteen Nisalahdessa – Maunon veli, Väinö, kaksi päivää aiemmin. Sodan päättyessä Saima asuu Helsingissä, jossa esikoinen, Pertti, syntyy vapunpäivänä. Välirauhan ajan Saima ja Mauno asuvat Lankoskella. Kesäkuussa alkaa pika-asuttaminen. Mauno valitsee tulevaksi asuinpaikaksi Merikarvian Lankosken. Tontti sijaitsee Harvalantien läheisyydessä. Rakennustyöt saavat odottaa, sillä jatkosota alkaa 25.6.1941. Sotaa ehtii kulua vain vajaat kaksi kuukautta, kun isänmaan vapauden puolesta taisteleva Mauno kaatuu Suojärven Näätäojalla. Saima jää leskeksi odottaessaan toista lasta, Pauli syntyy pari kuukautta isänsä kaatumisen jälkeen. Mauno haudataan ensiksi Tolvajärven kenttähautausmaan, josta siirretään Merikarvialle. Toiveissa on pysyvä paluu Karjalaan, ja näin edessä on siirto Kuolemanjärven hautausmaalle. Toinen Laasosen veljeksistä, Väinö kaatuu kaksi päivää aiemmin. Suomen vallattua menetettyjä alueita takaisin, siirtolaiset palaavat toiveikkaina kotiseudulleen. Saima saa kaksi- ja kolmivuotiaiden lastensa kanssa luvan palata 1943. Kirjeessä Maunon siskolle, Olgalle, Saima kirjoittaa:” Hyvin pääsimme perille. Kaikki talot on poltettu. Sodan aikaansaamaa tuhoa on melkein jokapuolella ja ampumisen jyrinää kuuluu joka päivä.” Perheet asuvat riiheen kunnostetuissa tiloissa. Saimalle ja pojille aseveljet rakentavat uutta taloa. Talvella tulee uusi suruviesti, josta Saima kirjoittaa:” Ampuminen kuuluu. Koneet lentävät päivittäin. Parhain veli, Eino, on kaatunut 1.2.1944 vartiopaikallaan. Raskas isku. Parhain veli meni. Pitää tyytyä kohtaloon. Elämä tuntuu toivottomalta. Mitä eteen tulee. Lakkaamatta kuuluu ampumisen jyrinää. Niin ei tiedä eteenpäin, mitä tulee tapahtumaan. Sen päivän tietää, minkä elää”. Aseveljien rakentama lähes entisen kokoinen talo on muuttovalmis, kun tulee lähtökäsky. Aikaa annettiin neljä tuntia vihollisen pommittaessa Kuolemanjärven Inkilää. Lähtökäsky oli vaikeampi kuin ensimmäinen. Muistiin jäi vain lause: ”Tuli niin kiire, ettei ehditty edes itkeä”, Junassa Saima kirjoittaa Olgalle: ”Ollaan matkalla muualle Suomeen rakkaasta Karjalasta. Suuntana Halikko”. Evakkomatkalla tutuksi tulevat Huumola, Säiniö, Viipuri, Urjala, Halikko, Mietoinen ja lopulta Merikarvian Lankoski, jossa he asuvat Tuomas Kukon perheen kanssa. Uusi talo valmistuu 1948 paikkaan, jonka välirauhan aikana jatkosodassa kaatunut aviomies Mauno on valinnut. Saiman ja lasten kuusitoista asuinpaikkaa ja yhdeksän vuotta kestänyt evakkomatka on päättynyt. Kolme vuotta myöhemmin Saima solmii avioliiton Tauno Kukon kanssa. Syntyy kolme poikaa ja tyttö. Lastenhoidon ohessa maatalous- ja karjanhoito venyttävät päivät pitkiksi. Harrastuksille aikaa ja voimia ei riitä. Saiman ensimmäinen matka 1990 Paulin perheen ja Irma-tyttären kanssa Kuolemanjärvelle, rakkaalle synnyinseudulle, oli pettymys. Umpeen kasvaneet pellot ja puskittuneet tienvarret – kotipaikkaa ei löydetty. Löytyi kirkon rauniot ja sankarihautausmaan paikka, johon oli rakennettu tenniskenttä. Vuotta myöhemmin löydettiin etsinnän jälkeen kotipaikat – rakennuksista ei ollut merkkiäkään näkyvissä. Oli vain muistot. Saman vuoden joulukuussa Saima jää toistamiseen leskeksi. Taunon kuoleman jälkeen tuli tyhjiö. Alkoi puutarhan ja kukkamaiden laitto. Ohessa pihapiiriin rakentui oma golf-rata. Saima pelasi yksin, sukulaisia tai naapurin ikäkavereita vastaan. Seesteisen ajan ilon katkaisee esikoispoika Pertin vaikea sairaus. Saima saattaa poikansa murheen murtamana haudan lepoon. Surun ja murheen keskellä elämän on jatkuttava. Saima on onnellinen siitä, että saa asua kotonaan tyttärensä huolehtiessa jokapäiväisestä hyvinvoinnista. Lapset perheineen ja tuttavat tuovat iloa vierailuillaan. Maailman menoa Saima seuraa televisiosta ja lehdistä. Myös linnan juhlat seurataan TV:stä tarkasti, mutta tänä itsenäisyyspäivänä hän on itse paikan päällä. Pitkä matka ei enää askarruta, kun selvisi, että asunto-autossa voi matkaa taittaessa levätä ja saattajana toimii oma tytär. Juhlaan äiti ja tytär pukeutuvat Merikarvian kansallispukuun. Kun hiukset vielä laitetaan edustuskuntoon, niin kaikki on valmista presidenttiparin kättelyyn. Kysyttäessä Saimalta pitkän iän salaisuudesta, vastaus on heti valmiina. – Huoleton elämänasenne. Vaikka suru on ollut rinnassa, en ole sitä esiin tuonut. Ruisleipä ja voi, jopa kahvinkin kanssa. Voita kun käyttää runsaasti, niin jäsenet pysyvät notkeina. Liikkuessa apuna on rollaattori mahdollisen huimauksen varalta. "Itsenäisyys on ihana asia. Saamme elää itsenäisessä maassa, jossa vallitsee rauha. Itsenäisyydestämme maksettiin kallis hinta. Saimi Kukko Saima Antonintytär Kukko Ent. Laasonen, synt. Pohjalainen Synt. 24.1.1916 Kuolemajärvellä Avioon 24.6.1939 Mauno Laasosen kanssa. Kaksi lasta. Mauno kaatui elokuussa 1941 Saima solmii 1951 avioliiton Tauno Kukon kanssa. Neljä lasta. Perheen toimeentulo maanviljelyksestä, karjan- ja metsänhoidosta. Tauno kuolee 1991 joulukuussa. Eläkevuosien harrastuksena pihapiirin lisäraivaus, puutarha ja kukkamaat. Saimalla kaikkiaan kuusi lasta, kuusi lastenlasta, neljätoista lastenlastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlapsenlasta.