Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Taas tuli mokattua, mutta into vain kasvaa – Ehkä hulluudessa on kuitenkin jotakin hyvää

Olen hullu, pakko se on myöntää. Näyttelijä Annu Valonen kirjoitti viime numerossa puutarhahulluudesta. Se on tarttunut myös meikäläiseen. Eihän tässä ole järjen hiventä. Kaikki vapaa-aika menee mullassa myllätessä. Paljon helpommalla pääsisi, kun vain poimisi vihannekset ja juurekset marketin hyllyltä. Halvemmaksikin se tulisi. Pelkkä vesilasku jo ylittää vihannesten kauppahinnan. Kaiken lisäksi mokailen jatkuvasti puutarhuria leikkiessäni. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni lähiöissä, joten olen täysin uusavuton kasvimaalla. Esimerkiksi viime kesänä yritin kasvattaa tomaattia avomaalla. Huonostihan siinä kävi. Kasvit tuottivat kyllä hyvin satoa, mutta syksy tuli, ennen kuin tomaatit ehtivät kypsyä. Kokeilin vielä tomaattien kypsyttämistä sisällä paperipusseissa. Se onnistuikin ihan hyvin muutaman tomaatin verran, mutta kun keräsin koko sadon pusseihin, niin seuraavan kerran kun tarkistin tilanteen, tomaatit olivat mädäntyneet pusseihin. Tässä vaiheessa järkevämpi olisi ehkä luovuttanut, mutta hulluuteni on edennyt niin pitkälle, että tänä keväänä ryhdyin työhön entistä innokkaammin. Maaliskuussa kaikki alkoi alusta, ja laitoin siemenet itämään purkkeihin ikkunalaudalle. Lisäksi kyhäsin vanhoista ikkunoista minikasvihuoneen pihamaalle. Taimia on tänä vuonna paljon vähemmän kuin viime vuonna, mutta siellä ne nyt ovat kasvihuoneessa. Yhä elossa. Tilanne on jännittävä. Miten tomaattien käy tänä vuonna? Onhan tässä hulluudessa sellainen hyvä puoli, että koronaan ei ole ihan hirveästi ehtinyt perehtyä. Täällä pienessä kuplassani ei virusta ole näkynyt. Ehkä puutarha onkin eräänlainen pakopaikka. Nyt menee mutkikkaaksi, mutta voisiko ajatella, että juuri tämä hulluus auttaa ihmistä pysymään järjissään? Ehkä ihmisellä pitää olla jonkinlainen hullutus. Jos keskittyisin esimerkiksi pelkästään koronaepidemiaan ja sen seuraamiseen, niin ehkä sekoaisin lopullisesti. Ei tämä pikku kuplani mikään täydellinen onnela ole. Täälläkin tapahtuu kauheuksia. Eräänä iltana istuskelin tyytyväisenä pihalla ja seurasin lintujen touhuja. Yhtäkkiä rauha rikkoutui, kun tikka lehahti paikalle. Tuo röyhkimys työnsi terävän nokkansa pöntön suuaukolle. Hätistin linnun tiehensä, mutta tapahtuma muistutti jälleen, että oikeasti elämä on kovaa. Eikö olekin pakko olla hiukan hullu, että tässä julmassa maailmassa selviää tervejärkisenä? "Olen viettänyt lapsuuteni lähiöissä, joten olen täysin uusavuton kasvimaalla.