Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Kolumni: Kaikkien kaveri

Päätimme ex-tempore kokeilla karavaanarielämää. Lähtökohdat kaikkien kaveriksi olivat huonot. Introverttinä en ymmärrä ideaa tunkea itsensä täpötäydelle leirintäalueelle, nukkua leikkimökin kokoisessa lasikuitukopissa vieri vieressä, jakaa vessat, suihkut ja oma elämä. Vuokrasin retkeilyauton. Auto näyttää enemmän pakettiautolta, joten ”häpeäkerroin" olisi pienempi. Heti alkumatkasta tuli selväksi, että karavaanariksihan minut silti laskettiin. Jo ensimmäisessä risteyksessä kulkuriveljellä oli lapa pystyssä. En vastannut. Päätimme ajaa kaikkien karavaanareiden tapaan Keskisen kyläkaupan kautta. Onnellista ja isoa. Kultaisia hevosenkenkiä ja timanttisia tarjouksia. Matkalla kohteeseen vielä ruokatauko Abc:llä. Iso lehtipihvi ja pieni bonus. Kymmenen tunnin ajon jälkeen olimme illalla perillä Hossan kansallispuistossa. Kaverimme olivat jo tulleet aiemmin paikalle ja heillä oli leiri valmis katoksineen, mattoineen ja siististi aseteltuine crockseineen. Heillä oli iso matkailuauto. Automme oli uudenkarhea, mutta pieni 188 senttimetrin miehelle. Nyt voin kertoa sen minkä kaikki naiset jo tietää, että koolla on väliä. Löin pääni minimissään 5 kertaa päivässä kattoon, nukuin huonosti naftissa sängyssä ja ruuan tekeminen olisi ollut haastavaa ilman naapurien isoa karavaanari-grilliä. Maisemat Hossan kansallispuistossa kuten Kuusamossakin olivat uskomattomat. Vanhat kalliomaalaukset, jylhiä kallioita, kirkkaita järviä ja solisevia puroja. Pieni Karhunkierros ja koskenlasku oli elämyksellistä. Oli siellä toki muitakin ihmisiä, mutta hyvin sinne mahtui. Tosin eräs vanhempi rouva valitteli kovaan ääneen, kuinka hän on 12 vuotta kiertänyt Kuusamossa ja nyt muut ihmiset pilaavat hänen retkensä. Ehdotin häntä hankkimaan oman kansallispuiston, missä saa olla rauhassa. Lähtöpäivänä meillä oli vaihtoehto jatkaa matkaa Kuhmon seudulle, jossa minä voisin perhokalastella aivan leirintäalueen vieressä virtaavassa koskessa. Toinen vaihtoehto oli ajaa Ouluun hotelliin. Ymmärrän karavaanariutta ja sen hienoutta. Elämä on sosiaalista ja siellä on solmittu elinikäisiä ystävyyksiä ja viihdytty. Ymmärrän myös sen, että se ei ole minun juttu. Laitan ajatuksen uudesta matkasta karavaanarina laatikkoon ja vien laatikon vintille odottamaan. Ai niin, me mentiin Ouluun. Olen hotellimies. "Heti alkumatkasta tuli selväksi, että karavaanariksihan minut silti laskettiin.