Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Kiitos kärsivällisyydestä, uskolliset lukijat!

Keskiviikko toi kaksi mieluisaa asiaa: Rännän sekainen lumi vaalensi mustan marraskuun synkistämää maisemaa, hetkeksi. Postilakon päättyminen valaisi mielialoja. Lakon syitä ja vaiheita on perattu viime päivinä tiedotusvälineissä niin runsaasti, ettei jupakan kaikkia käänteitä pysty tiivistämään yhteen pääkirjoitukseen. Selvää kuitenkin on, että jälkipyykkiä pestään ja lingotaan vielä pitkään. Sovun syntymiseen vaikutti myös aika. Lakot ja tukilakot alkoivat olla niin isoja ja merkittäviä, että vaikutusten ei haluttu enää kertaantuvan. Sotkuiseksi käynyt työtaistelu alkoi uhata koko suomalaisen yhteiskunnan arkea. Paluu normaaliin päiväjärjestykseen ei tapahdu Postin osalta sormia napsauttamalla. Siksi Merikarvia-lehden jakelu hoidetaan vielä torstaina "lakkoasetuksilla". Se tarkoittaa käytännössä sitä, että lehden voi tarvittaessa vielä loppuviikolla noutaa Merikarvia-lehden toimituksesta tai lakon aikana tutuksi käyneistä noutopisteistä. Ilahduttavan monia uusia lukijoita saanut verkkolehti toki palvelee jatkossakin. Vaikka paikallislehden vaikutusmahdollisuudet lakon selvittämisessä ovat olemattomat, on syytä esittää vilpittömät pahoittelut jakeluongelmista. Samalla on syytä myös kiittää teitä, uskollisia tilaajiamme. Yhteinen ongelma on lisännyt asiakaskäyntejä sekä viesteja ja synnyttänyt virkistäviä keskusteluja. Paikallislehti todellakin on erittäin tärkeä teille lukijoille ja palaute puolestaan meille tekijöille.