Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Hautausmaakävelyllä historia tutuksi: ”Vuonna 1827 päivänvalon näkivät kaksoset, joista toinen sai nimekseen Antti”

Kuka oli Impivaaran herra, ja mikä suku ponnisti menestykseen, selvisi hautausmaakävelyllä tuulen tuivertaessa hämärtyvässä illassa. Merikarvian paikallisoppaiden ja Merikarvian Matkailun järjestämä kierros keräsi kirkonmaalle noin 40 kuulijaa. Kierros käynnistyi Ylikaasan emännän ja isännän haudalta. Koivuniemen Sirkkis kertoi, että 7.11.1827 näkivät päivänvalon kaksoset, joista toinen sai nimekseen Antti. Jo lapsi-ikäisenä tuleva suurmies, Antti Ahlström erottui sukkelapäisenä. Ei siis ihme, että hänestä tuli menestyvä liikemies, johon osaltaan avitti onnistunut avioliitto itseään vanhemman leskirouvan kanssa. Liiketoiminnan yhtenä alkusysäyksenä oli varmasti paperin valmistuksen aloittaminen Lankoskella. Merikarvian sahatoiminnan suurtoimijana voidaan pitää Johan Wilhelm Norrgårdia , joka myöhemmin tunnettiin paremmin Impivaaran Herrana. Elina Viikilän kertomana kuultiin Jukolan sahasta, jonka sahausmäärä 1899 oli peräti 200 000 tukkia. Tuolloin määrä oli merkittävä, ja merkittävä oli myös saha työllistäjänä. Saha toimi 190 hengen voimalla, joista peräti 60 oli naisia. Unohtaa ei myöskään sovi Jukolan sahan lahjoitusta samana vuonna valmistuneeseen kirkkoon. Puutavaraa kirkkoa varten saha antoi niin paljon, että siitä tehtiin niin suuri, ettei heti tullut ahtaaksi. Impivaaran Herra avioitui siikaslaisen Aini Zuleima Blombergin kanssa. Liitossa syntyi kaksi lasta, joista Kaarlo kuoli 5 kuukauden ja Aino vain 7 päivän ikäisenä. Lieneekö se syy siihen, että herrasta tuli alkoholisti. Kuoleman kerrotaan johtunee viinan puutteesta. Sydän olisi kai tarvinnut ryypyn, ja kun sitä ei ollut, niin kuolema koitti omassa hinaajassa Halluskerin päässä. Kolmannella haudalla Päivi Vanhatalo kertoi Mathilda (Matilda) Roslin-Kalliolan elämästä. Hänet tunnettiin hyvin isänmaallisena. Teoksensa kirjoitti suomenkielellä, vaikka olikin äidinkieleltään ruotsinkielinen. Matilda muistetaan parhaiten ”Helmikuun manifestista. Kirkkoherra Johan Anton Forss oli Matildan suuri rakkaus, mutta Johan ei saanut aikaiseksi kosintaa. Kun kosintaa ei kuulunut, niin Matilda avioitui Gustav Roslinin kanssa muuttaen Pohjansahaan, josta palasi myöhemmin takaisin kirkolle. Kanttori Antti Virtalaine soitti kirkossa uruilla kappaleet: Vangelis Charios of fire, Tuomas Holopainen Sleeping sun ja Benny Andersson ja Björn Ulvaneus Chess. "