Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Lukija muistelee urheiluaikoja Trolssin kentällä

Muistelu Merikarvia-lehdessä 4.6. oli kiinnostava juttu Trolssin urheilukentästä. Minulla oli mahdollisuus käydä kotikylässä kahdeksan vuoden tauon jälkeen viime vuonna, kun meillä oli sisarusten tapaaminen täyttäessäni 70 vuotta. Kesäkuun viimeisen päivän varhaisena sunnuntaiaamuna lähdin kävelylle muistojen maisemiin. Tarkoitukseni oli samalla etsiä kenttää puhelimeeni, jotta olisin voinut lähettää syntymäpäiväonnittelut 38 vuotta täyttävälle vanhemmalle pojalleni. Kenttää löytyikin, kuinkas muuten, urheilukentältä. Nykyiset talkoot olivat jo orastamassa ja jutussa mainitun huussinkin kävin testaamassa. Samalla kertailin mielessäni irrallisia muistikuvia urheilukentän historiasta. Trolssin Reipas oli kyläseura, jota käytännössä 1930-luvulla pyöritti innokas urheilumies Artturi Lähteenmäki , ” Marjalan Arttu”. Artun suosikkilajit olivat paini ja yleisurheilu, Suomen menestyslajit. Artun talli paini heinäladossa ja saavutti ihan menestystäkin. Sota keskeytti urheilutoiminnatkin, mutta Trolssin Reipas elpyi sodan jälkeen harrastamaan yleisurheilua. Kyläkisat käytiin Marjalan pihassa ja juoksut kylätiellä, mutta Artun päässä muhi suurempaa. Hän tekisi yksityisen urheilukentän omille mailleen. Kuten sitten tekikin. Merikarvian kenttätilanne oli 1940-luvulla huono, eikä edes kunnan keskustassa ollut urheilukenttää. Merikarvian Into, johon Trolssin Reipas alaosastona oli liittynyt, vasta sellaista suunnitteli. Artturin kenttää rakennettiin talkootöinä, mutta päävastuun kantoi Arttu itse. Kenttä valmistui vähitellen, mutta ihan viimeisteltyä siitä ei koskaan tullut. Kilpailemaan päästiin ja kuntatason kilpailuja järjestettiin. Rata oli noin 300 metriä pitkä hieman murtomaarata ja kentän varustetaso varsin hyvä heittovälineineen ja hyppytelineineen. Varastosta löytyivät jopa puiset aidat. Uskon, että näiden täyskorkeiden aitojen käyttö oli vähäistä. Suomen Suurkisat 1947 ja tietenkin Helsingin olympialaiset 1952 toimivat Suomen urheilun katalysaattoreina vuosikymmenen vaihteessa. Merikarvialtakin osallistuttiin Suurkisoihin isolla joukolla. Yksi osallistujista oli monipuolinen urheilijanuorukainen Vilho Stenbacka (s. 1931). Enoni oli Artturin kentän keulakuva. Ensimmäinen muistikuvani kentän kilpailuista on muutaman vuoden iältä. Mieleen syöpyi Villen ylväs askel hänen voittaessaan kyläläisten kannustaessa. Vilhon päälajit olivat kuitenkin korkeus- ja seiväshyppy. Syntymävuotenani 1949 Vilho voitti molemmat lajit Satakunnan piirin nuorten (19 v) mestaruuskilpailuissa tuloksin 167 ja 320. Vähitellen Trolssin kenttä rappeutui käytön puutteessa ja 1960-luvulle tultaessa se oli huonossa kunnossa, joskin vielä satunnaiskäytössä. Mopopoikien ajelut ja muu hillitön vandalismi tuhosivat loputkin. Olin kentän viimeinen käyttäjä vielä vuonna 1965. Sain sinne kunnostettua jonkinlaisen vauhtiradan, jolta pystyi suorittamaan lähes täysvauhtisia pituushyppyjä. Juoksurata oli pahoin ruohottunut ja kenttä metsittynyt, mutta kyllä siinä jonkinlaisia kierroksen testejä pystyi vetämään. Mittasin harpparilla uran pituudeksi noin 307 metriä. Kierros taittui noin 40 sekuntiin murtomaaradalla. Sekunttarin sain vasta myöhemmin lahjaksi Artturin pojalta Matilta. Trolssin Reippaan kello on vieläkin hallussani. Kotona minulla oli muutaman askeleen vauhdin salliva niitty, joka palveli kyllä hyvin sekin. Aamulla oli tosin jokapäiväinen kunnostus, kun piti luoda lehmänläjät sivuun. Samaa niittyä käytti myöhemmin heittolajien treenaamiseen veljeni Jouko , joka voitti mm. kiekonheiton poikien pm-kisoissa vuonna 1971. Sen verran hyvin Trolssin treenipaikat palvelivat, että 17 vuotta Villen kaksoisvoiton jälkeen pystyin toistamaan tempun Satakunnan piirin 17-vuotiaiden poikien mestaruuskilpailuissa vuonna 1966. Lajeina olivat muut hyppylajit, pituus ja 3-loikka tuloksin 650 ja 14,06. Jälkimmäinen piiriennätys riitti Suomen vuositilastossa viidenneksi. Suomen ennätys oli tuolloin 14,52. Vuonna 1967 otettiin käyttöön uusi sarjajako 16- ja 18-vuotiaat. Silloin myös vuonna 1965 hyppäämästäni tuloksesta 13,50 tuli 16-vuotiaiden piiriennätys. Kesän 1971 vietin kotimaisemissa. Kylässä oli virinnyt kaikille sopiva lentopalloharrastus. Pelasimme Trolssin kentällä lähes jokainen arki-ilta. Kenttä oli muhkurainen ja vaati useat nilkan nivelsiteiden vauriot. Innostus oli kuitenkin suurta, ja Trolssi voitti kesän lopuksi lentopallon kyläsarjan. Harmitti, kun en päässyt pelaamaan nivelsidevamman vuoksi. Toimin sitten tuomarina, kotiinpäin en kyllä vetänyt. Pelaajina kunnostautuivat mm. Sepot Ruuhikorpi ja Wikström, Rauno Paasikoski ja veljeni Jouko. Trolssin kentän kasvateista lentopallokipinän saivat Seppo Ruuhikorpi, Timo Elovaara ja veljeni Jyrki . He pelasivat pitkään Merikarvian Lukon edustusjoukkueessa. Vuonna 1971 Jyrki oli 5-vuotias ja hinkui kovasti päästä pelaamaan kentän lentopalloiltoihin. En voinut häntä ottaa, kun loukkaantumisriski oli aikuisten joukossa suuri. Kipinä syttyi ja ura on jatkunut tähän vuoteen asti, viimeksi Lempäälän M50-sarjan SM-kisajoukkueessa. Venemestari Väinö Salonen oli maankuulu puuveneiden tekijä kuten myöhemmin poikansa Kalle. Toinen pojista, Yrjö Salonen , heitteli keihästä jo Trolssin kentällä yli 60 metrin kaaria ja myöhemmin Turkuun muutettuaan Yrjöstä tuli Turun Toverien edustajana pitkälti yli 70 metrin mies. Parhaimmillaan Yrjö oli Kalevan kisoissa viides vuonna 1963 tuloksella 70,97. Kesälomillaan Yrjö kävi pelaamassa lentopalloa kanssamme. Vilho Stenbacka oli palannut Porista Trolssiin asumaan ja hän aloitteli kotikenttänsä elvytystä puhdetöinään. 1990-luvun alussa pidettiin ”Villen kisat” nuorille. Olin silloin ajanottajana Seppo Ruuhikorven kanssa. Miehet työnsivät tietenkin kuulaa. Ilmari Erkkilä oli paras tuloksella 11,68. Hänen hallustaan löytyvät Trolssin Reippaan vanhat pöytäkirjat, kun isänsä Viljo oli seuran sihteeri. Muuta käyttöä kentälle tarjosivat valaistu jääkiekkokaukalo ja tenniskenttä, jossa mökkiläisetkin kävivät pelaamassa. Viime vuosina kenttä on palvellut lähinnä juhannuskisojen saappaanheittoa, joka sekin saa nyt uudet puitteet. Uusiutuvista stadioneista mieleen muistui pieni anekdootti. Olympiastadion on ollut kalliissa remontissa ja avataan tänä vuonna. Tarina kertoo, että Artturi Lähteenmäki lähti omalta stadioniltaan Olympiastadionille vuoden 1952 kisoihin kävelemällä ensin Trolssista Poriin, säästää kun piti joka paikassa. Hienoa toimintaa kylätoimikunnalta ja mukavia kisoja uusiutuvalla Trolssin stadionilla! Reijo Syrjäsalo Seinäjoki "Mieleen syöpyi Villen ylväs askel hänen voittaessaan kyläläisten kannustaessa.