Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Talosta rikottiin kaikki ikkunalasit ja renkipoikaa iskettiin kirveellä päähän

Pitäjänneuvos Voitto Peltomäki on tutkinut laajasti esivanhempiensa sukua. Viimeisin opus Tiädäks sä, mistä solet kotosi osa III keskittyy hänen vaimonsa Annelin sukuun. Kirjasta löytyy monia mielenkiintoisia kertomuksia paikkakunnan historiasta. Kirjasta selviää esimerkiksi, että majatalo Rauhanlaakson kohdalla oli aikoinaan vanhainkoti. "Kerran erään hoidokin vuode syttyi palamaan, ja koko vanhainkoti paloi maan tasalle. Nopeasti hankittiin vanhainkodiksi Harjun maatila eli nykyinen Merikievari." Peltomäki on kirjaansa varten haastatellut vaimonsa serkkua Kalevi Östermania , joka kertoo seuraavaa: "En tiedä, oliko palon sytyttäminen tahallinen, vahinko vai mielenhäiriö, mutta palon aiheuttajan tapasin kesällä 1960. Hän majaili Pitkäniemen sairaalan kroonikko-osastolla, hiljainen hyväntahtoinen, kohtuullisesti dementoitunut vanhus nimeltään Yrjö Östervik ." Kirja keskittyy ennen kaikkea Peipun kylään. Siellä oli hurjaa menoa 1910-luvun loppupuolella, kun naapurisopu oli koetuksella. Tuolloin eräänä syksyisenä iltana kokoontui joukko Peipun kyläläisiä hyökätäkseen Viinamäen pihapiiriin. Ihmisten kimppuun he eivät käyneet, mutta talon kaikki ikkunat rikottiin. Syy moiseen sabotaasiin ei kirjasta selviä. Näin Peltomäki arvioi humoristiseen tapaansa: "Ehkä marssijoiden ajatuksena oli se, että kun tuhoamme Viinamäestä klasit, niin eivät ainakaan homevauriot pääse pilaamaan krannin reidoja eli naapurin asuinoloja." Talon myöhempi isäntä Raimo Aitila oli vuosikymmenten päästä löytänyt lasinpalaset talon tontilta maahan kaivetusta kuopasta. Toinenkin hurja tarina liittyy Peippuun. Mahlamäen isäntäväki ja renkipoika olivat rupattelemassa tuvassa, kun lukitun oven takaa kuului voimakas koputus. Isäntä Kalle Kantola pyysi renkipoika Juho Granqvistia avaamaan oven. "Juho avasi lukon ja heti oven auettua lyötiin kirveellä Juhoa ohimoon ja tietenkin vertavuotava poika huudahti voimakkaasti. Isäntä Kalle nähtyään veriteon tajusi, millä asialla naapurit ovat ja välittömästi syöksyi talossa olevan toisen kuistin kautta pimeyteen. Ja on varmaankin niin, että murhamiehet pelästyivät, kun löivät nuorta poikaa." Juho Granqvist kantoi kirveen tekemää arpea päässään elämäntaipaleensa loppuun asti. Hänen pojastaan Heikistä tuli aikoinaan Viinamäen talon isäntä.