Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Erika tajusi, että jotain oli pahasti pielessä, kun tuttu autotie muuttui silmissä nelikaistaiseksi

Sen piti olla ihan tavallinen työpäivä kesäkuussa 2018. Hierojana työskentelevä Erika Ruokamo hieroi asiakasta. Kello oli 14.30 ja hieronta oli puolessa välissä. Yhtäkkiä Erikan toisesta silmästä katosi näkö. – Tuntui, kuin toisen silmän eteen olisi tullut lasipullon paksu pohja. Näin valon, mutta kaikki oli aivan sumeaa, Erika muistelee. Hän hoiti yksisilmäisenä asiakkaan loppuun. Ja sitten vielä seuraavan. Kun näkö ei palautunut, soitti Erika terveysneuvontaan, jossa häntä kehotettiin hakeutumaan päivystykseen välittömästi. Erika oli jo tottunut outoihin oireisiin. Kaikki oli alkanut yhtä yllättäen jo toukokuussa 2013. Tuolloin Erika lähti ajamaan kotiinsa hevostalleilta Kirkkonummen Kylmälästä. Tie kotiin oli tuttu, sillä aktiivisena ratsastajana ja tallilla runsaasti aikaa viettävänä hän oli ajanut sitä satoja kertoja. Hän tunsi reitin jokaisen mutkan, suoran ja nopeusrajoituksen. Mutta nyt Länsiväylälle käännyttyään Erika huomasi, että se yleensä niin tuttu tie ei näyttänytkään tutulta. Väylä, jonka hän tiesi kaksikaistaiseksi näytti yhtäkkiä nelikaistaiselta. Hän näki kaiken kahtena. Erika hidasti ja soitti hätääntyneenä vieressä asuvalle ystävälleen. Ystävä oli kotona ja Erika ajoi suoraan tämän luokse. – Hänen isänsä oli lääkäri ja teki minulle nopean neurologisen tutkimuksen. Sen jälkeen hän lähetti minut suoraan Meilahteen, Erika muistelee. Meilahden sairaalassa Erikalta otettiin selkäydinnäytteet ja hänen päänsä magneettikuvattiin varjoaineiden kanssa. Yöksi hän pääsi kotiin, mutta kotiin lähdettäessä kerrottiin, että kuvauksissa oli löytynyt jotain epänormaalia. Tutkimuksia jatkettaisiin heti aamulla. Erika valvoi yöllä ja oli varma, että hänellä on aivokasvain. Merkkejä jo vuosia Erika tajusi, että huolestuttavia merkkejä oli ollut ilmassa jo pitkään. Pari vuotta aiemmin Erikan pää oli alkanut nykiä oudolla tavalla. Erikan aivot oli kuvattu ilman varjoainetta useamman kerran, mutta mitään ei ollut löytynyt. Kaiken piti olla hyvin. Mutta sitten olivat alkaneet putoamiset. Kun Erika putosi ensimmäisen kerran yllättäen hevosen selästä tilanteessa, jossa kokeneen ratsastajan ei olisi kuulunut pudota, ei hän pitänyt asiaa ihmeellisenä. Ehkä hänen keskittymisensä oli herpaantunut. Ehkä hevonen oli tehnyt jotain yllättävää. Mutta huoli lisääntyi, kun sama tapahtui toisen kerran. Ja kolmannen kerran. Muut tallilla käyneet syyttivät hevosta. Ihmettelivät, miten tuttu ratsu oli yhtäkkiä muuttunut niin oikukkaaksi, että heittää kokeneenkin ratsastajan selästään. Erika ei syyttänyt ratsua. Hänellä oli jo pelko, että takana saattoi olla muutakin. Hän tiesi pudonneensa tilanteissa, joissa hänen ei olisi pitänyt pudota. Mutta sitä hän ei tiennyt, että hänen päänsä sisällä oli kehittymässä mörkö, joka oli vähitellen alkanut vaikuttaa tasapainoon ja näköaistiin. Kun Erika toukokuussa 2013 palasi huonosti nukutun yön jälkeen Meilahteen, sai tuo mörkö vihdoin nimen. – Heti aamulla kuulin diagnoosin. MS-tauti. Lääkäri sanoi, että nyt sinä nuori neiti jäät tänne. Soitin töihin ja ilmoitin, etten nyt tule sinne, ja olin sairaalassa kolme päivää tiputuksessa. Kolmen päivän kortisonitiputuksen jälkeen Erika voi hetkessä todella hyvin. – Olin kirjaimellisesti kuin uusi ihminen. Kaikki flunssatkin lähtivät saman tien. MS-taudin diagnoosi varmistuu lopullisesti vasta kuuden kuukauden päästä tehtävässä seuraavassa kuvauksessa. Tuon ajan Erika eli normaalisti. Oudot oireetkin olivat hiipuneet. – Menin seuraavaan kuvaukseen tosi hyvällä mielellä ja toiveikkaana, koska olin voinut puoli vuotta niin hyvin. Tuomio olikin järkytys. MS-taudin diagnoosi varmistui ja löydöksiä tehtiin enemmän kuin edellisessä kuvauksessa. Kun Erika oli edellisinä kuukausina voinut hyvin, niin todellisuudessa tauti oli sillä aikaa kaikessa hiljaisuudessa edennyt ja pahentunut. – Minä romahdin. Heti ensin tuli karmeat itkut. Olin aina ollut perusterve ihminen, ja yhtäkkiä tajusin, että en olekaan, eikä minusta enää koskaan tule sellaista. Lääkkeet eivät auta Nopeasti etenevää tautia yritettiin hillitä lääkehoidoilla. Määrättiin uusi lääke ja käskettiin käyttää sitä puoli vuotta. Sen jälkeen pää kuvattiin uudelleen. Kuvauksissa etsitään aivoista plakkia, joka on merkki aivoja vaurioittavasta tulehduksesta. Puolen vuoden lääkekuurin jälkeen Erika meni toiveikkaana kuvauksiin. Mutta joka kerta plakkia oli enemmän kuin aiemmin. Lääkettä vaihdettiin, mutta joka kerta tulos oli sama. Sairaus eteni vääjäämättömästi. Kun Erika oli vuonna 2013 toipunut diagnoosin aiheuttamasta shokista, ymmärsi hän tosiasiat: hänellä on sairaus, jota ei voida parantaa, ja joka todennäköisesti jossain vaiheessa vie hänet pyörätuoliin. – Minulle tuli tunne, että jos vielä haluan alkaa jotain tekemään, niin se tekeminen kannattaa aloittaa nyt. Esteratsastus loppui, kun toistuvat putoamiset ja heikentynyt tasapainoaisti olivat tuoneet mukanaan pelon ratsastamista kohtaan. Uusi intohimo löytyi vahingossa. – Kävin kuntosalilla, missä kävi myös sellainen tyttö, joka treenasi fitnessiä. Se näytti siistiltä, joten menin juttelemaan ja kyselemään lisää. Uusi tuttavuus antoi valmentajansa yhteystiedot. Erika tarttui puhelimeen ja pian sama valmentaja valmensi myös häntä. Erika omistautui fitnessille valtavalla innolla. Hän huhki salilla, treenasi kovaa ja haaveili kilpailuihin pääsemisestä. MS-taudin takia hänen piti tehdä töitä muita kovemmin. Jo pelkästään se, että kilpailuissa lavalle on tultava korkokengissä oli osoittautua ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, koska Erika ei enää pysynyt koroilla pystyssä – Harjoittelin korkkarikävelyä juoksumatolla päivittäin puolen vuoden ajan. Minun piti yrittää saada jalkani hermotettua uudestaan. Se oli turhauttavaa, kun tuntui, että treenaan ja treenaan, mutta tuloksia ei tule. Lopulta juoksumatolla käytetyt tunnit alkoivat näkyä. Korkokenkien käyttäjää Erikasta ei vapaa-ajalla tule, mutta hän oppi uudelleen kävelemään koroilla niin, että uskoi selviävänsä lavalla. Sydänsurut veivät näön Urheilun rooli vain korostui Erikan elämässä, kun hänen pitkä parisuhteensa päättyi kipeään eroon pari vuotta hänen sairastumisensa jälkeen. Uuden rakkauden löytäminen ei enää olekaan ollut helppoa. Treffipyyntöjä Erika on kyllä saanut, mutta MS-taudin varjo kummittelee sielläkin. – Olen miettinyt, että missä vaiheessa pitää toiselle kertoa, että minulla on tällainen sairaus? Jos sen kertoo heti alussa, on se aika ankea keskustelun aloitus. Mutta jos sitä taas ei kerro, menee treffeille ja siellä käykin niin, että toinen jalkani alkaa laahata tai saan lääkkeestä johtuvan punaisuuskohtauksen ja lehahdan tulipunaiseksi, voi toinen säikähtää. Tuossa on yksi syy, miksi en juurikaan käy treffeillä. – Minulla on vakava sairaus, joka ei näy päälle. Ja koska se ei näy, pitää minun itse kertoa siitä. Mutta missä vaiheessa? Jos en kerro toiselle tästä heti, tulee minulle tunne, että salailen jotain. Ja jos taas olen kertonut, ja siitä ei tulekaan mitään, ajattelen heti, että se johtui vain tästä sairaudesta. – Pitäisikö MS-taudin tai muun sairauden olla heti deittiprofiilin etusivulla? Koska jos et ole omassa elämässäsi kokenut mitään vastoinkäymisiä, et sä kestä tätäkään. Jokainen meistä on epätäydellinen ja juuri se tarkoittaa täydellisyyttä omalla tavalla. Sairaus on vaikuttanut Erikan uskoon rakkauden löytymisestä. – Olen käynyt kahveilla, mutta niitä toisia kahveja ei ole tullut kertaakaan. Minua alkaa ahdistaa, pelottaa ja jännittää. Pelkään, etten kelpaakaan, enkä jaksa pelätä torjutuksi tulemista. Ehkä sen takia en enää käy deiteillä, koska pelkään sitä. – Olen kasvattanut itselleni jo niin paksun nahan. Olen huomannut, että pärjään myös yksin ja nyt rakennan uraani ja kotiani yksin. Olisi ihanaa, jos siihen joku tulee, mutta en rakenna mitään sen varaan. Mutta se on toisaalta myös asetelma, mihin on toisen enää todella vaikea tulla. Vaikka Erika on yrittänyt suojata ja kovettaa itseään, voi hänenkin paksun nahkansa läpäistä. Niin kävi viime vuonna. – Minä olin tosi ihastunut yhteen ihmiseen, joka ei sitten tykännytkään minusta. En saanut vastaihastusta ja se pettymys otti todella koville. Tuo pettymys oli mielen päällä sinä kesäisenä päivänä, kun Erikan toisesta silmästä katosi yllättäen näkö. Lääkärissä selvisi, että näkö meni nimenomaan sydänsurujen takia, sillä MS-tauti reagoi herkästi stressiin. Sydänsurut olivat kovinta mahdollista stressiä, ja keho reagoi niihin. Näkö onneksi palasi aikanaan, mutta rakkauden suhteen Erikasta tuli entistäkin varovaisempi. – En ole käynyt treffeillä sen jälkeen. Jos sairauteni reagoi sydänsuruihin näin vahvasti, että menetän näköni sen jälkeen, en uskalla käydä treffeillä. – Minulla on nyt tosi kova kuori, jonka läpi ei pääse. Se kuori on MS-tauti, ja sen zipperi on myös vedetty tiukasti kiinni. Kuori on myös pelko, torjutuksi tulemisen pelko. Torjutuksi ei tule, jos ei edes anna kenellekään mahdollisuutta. Erika alkoi nauttia omasta ajastaan ja omistautui entistä suuremmalla tarmolla urheiluun. Ja lopulta hän ei ollut kotonakaan yksin, sillä sinne muutti jackrusselinterrieri Buddy, josta tuli nopeasti arjen paras kaveri. Uusi valmentaja muutti kaiken Erika treenasi kurinalaisesti. Hän halusi päästä kilpailemaan ja myös menestyä. Ensimmäisiin kisoihinsa hän meni pian parisuhteensa päättymisen jälkeen. – Juuri eronneena ajattelin, että mikään ei saa pysäyttää minua ja että menen sinne vaikka väkisin. Nyt jälkikäteen katsottuna kisoihin keskittyminen oli ehkä keino olla käsittelemättä tuoretta eroa, Erika kertoo. Vaikka korkkarikävelyä oli harjoiteltu, ei Erika pystynyt korkokengissään kiipeämään lavalle johtavia portaita ilman lavatuomarin apua. Menestystä ei tullut. Erika Ruokamo näyttää, miten opetteli kävelemään korkokengillä MS-taudista huolimatta. Kova treenaaminen jatkui. Valmentajat vaihtuivat. Suuri muutos tuli lopulta, kun erään valmentajanvaihdoksen jälkeen puikkoihin hyppäsi uutena valmentajana Jani Lemberg . Hän kuuli Erikan tarinan ja tilanteen, ja katsoi jo tehdyn työn. Erika oli valmis lähtemään uuden valmentajan kanssa entistä kovempaan rääkkiin, mutta yllättyikin, kun Jani veti heti käsijarrusta. Jokainen meistä on epätäydellinen ja juuri se tarkoittaa täydellisyyttä omalla tavalla. – Jani oli neljäs valmentajani, mutta hän oli ensimmäinen, joka tajusi puuttua siihen, että jos haluan kilpailla tässä lajissa, täytyy minun syödä paremmin ja enemmän ja treenata vielä monipuolisemmin. Jani osasi katsoa tätä kokonaisuutena. – Hän sanoi suoraan, että olen mennyt perse edellä puuhun. Eli olen kyllä näyttänyt, että osaan treenata kunnolla, mutta lajin vaatima elämäntapa puuttui. Aloimme katsoa muun muassa ruuan säännöllisyyttä ja monipuolisuutta, ja se osaltaan auttoi myös sairauden oireisiin. Yhdet kisan käyneenä ja sieltä oppia saaneena Erika halusi nopeasti takaisin kilpalavalle, mutta uusi valmentaja sanoi tiukasti ”ei”. – Hän ei päästänyt ennen kuin vasta tänä syksynä. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka oikeasti välitti siitä miten voin. Ja hänelle on tärkeää myös se, miten voin kisan jälkeen. Jani myös vaati, että jos terveyteni alkaa oireilla liikaa, on hänellä milloin tahansa oikeus viheltää peli poikki. Sairaus ei estä töitä Monelle MS-diagnoosin saavalle yksi sairauteen liittyvä kova isku on se, että oireiden takia joutuu työkyvyttömäksi tai vähintään löytämään kutsumusammattinsa tilalle jonkun työn, jossa sairaus ei häiritse. Erika tietää olevansa onnekas, sillä hän on ammatiltaan hieroja ja yrittäjä. Ihmisten lisäksi hän palvelee nelijalkaisia asiakkaita hevoshierojana. Molempia töitä hän voi tehdä normaalisti sairaudesta huolimatta. – MS-tauti ei haittaa hierojan työtä, koska se ei vaikuta voimantuottooni millään tavalla. Ainoa näkyvä asia on se, että huonoina päivinä jalkani tärisevät ja joudun siksi nojaamaan hierontapöytään. Hevoshommissa taas joutuu joskus istumaan vähän aikaa. Työn merkitys Erikan arjessa on vain korostunut viime vuosina. – Työllä on ollut todella iso rooli siinä, että olen pysynyt järjissäni ja jaksanut näiden raskaiden vuosien läpi. Työ ei ole minulle vain työ vaan tämä on kutsumusammattini, – Monista asiakkaista on tullut ystäviä. He ovat ihmisiä, jotka tietää musta suurin piirtein kaiken, ja ovat olleet mukana koko tämän matkan parisuhteesta eroon ja sairastumiseen. Ystävien kautta koen myös sosiaalista hyväksyntää, eikä minun tarvitse etsiä sitä Tinderistä tai sinkkumarkkinoilta, Erika kertoo. Toinen vakava sairaus Erikan tie ensimmäisen fitness-kilpailun jälkeen takaisin kisalavalle mutkistui, kun valmentajaksi tuli Jani, joka halusi nähdä kokonaisvaltaisen muutoksen elämäntavoissa ja tuloksissa ennen kuin antaisi suojatilleen kisalupaa. Se oli ehkä jopa toivottu hidastus. Viime syksynä sen sijaan tuli ei-toivottu vastoinkäyminen, kun Erika harjoitteli voltteja ja tuli vahingossa alas selkä edellä. Putoamisen jälkeisinä päivinä iskivät sietämättömät selkäkivut. – En voinut maata sängyllä vatsallani. Ja jos polulla kävellessä astuin vähänkin harhaan, iski selkään sellainen kipu, että luulin tajun lähtevän. Wc-pöntöllä istuessa en pystynyt ottamaan paperia, koska en pystynyt yhtään kääntymään sivuttain. Lopulta selkä kuvattiin ja selkärangasta löytyi hiusmurtuma. Se parani aikanaan, mutta kuvauksissa löytyi jotain pahempaa. Huomattiin, että koko Erikan lanneranka oli fuusioitunut yhteen. Diagnoosiksi varmistui selkärankareuma. Toivo löytyy Viime vuoden loppu oli Erikalle synkkää aikaa. Hän oli 32-vuotias ja hänellä oli tasaisesti etenevä MS-tauti, murtuma selässä ja kädessä tuore diagnoosi selkärankareumasta - jo toisesta loppuelämän mittaisesta sairaudesta. Valmiiksi lyötynä Erika meni alkuvuonna jälleen yhteen magneettikuvaan. Viisi vuotta hän oli käynyt niissä puolivuosittain, mennyt kuvaukseen toiveikkaana ja joutunut pettymään, kun lääkäri on kertonut uusista löydöksistä Toistuvien pettymysten jälkeen odotukset eivät enää olleet korkealla. Mutta sillä kertaa lääkäri katsoikin kuvia ja sanoi, että hän ei näe täällä mitään muutoksia edelliseen puoli vuotta vanhaan kuvaan verrattuna. Se oli ensimmäinen iloinen uutinen Erikan elämässä aikoihin. – En ollut uskoa sitä. Olin jo valmiiksi asennoitunut huonoihin uutisiin. Lääkäri kertoi, että sairauden etenemisen oli pysäyttänyt uusi lääke, joka oli otettu käyttöön edellisvuonna. Erika miettii, että muullakin elämällä saattaa olla vaikutusta. – Onko sattumaa, että sairauden etenemisen pysähtyminen osuu samaan ajankohtaan, jolloin olen ollut Fitness-kisadieetillä? Eli en ole käyttänyt alkoholia, olen syönyt terveellisesti ja olen elänyt säännöllisesti. Tulokset voivat olla ihan vain lääkkeen ansiota tai sitten tämän kaiken yhteensä, Erika miettii. Tänä syksynä otettu seuraava kuvaus vahvisti kevään hyvät uutiset. Sairaus ei ole edennyt. Vanhat kerrostumat ovat paikallaan, mutta uusia ei ole enää tullut. – Ensimmäisen kerran sairauteni aikana olen tilanteessa, missä minulle ei ole sovittu seuraavan magneettikuvauksen päivämäärää. Kuvaan ei tarvitse mennä, jos ei tule uusia oireita. Vihdoin kisoihin Tammikuun magneettikuvaus antoi uskoa ja elämänhalua Erikalle. Ja samalla se myös vahvisti halua päästä kilpailemaan. Kun kevään aikana kipeä selkäkin parani, niin lopulta lokakuussa olivat edessä SM-kisat. Jälleen Erika tarvitsi lavatuomarin apua noustakseen lavalle korkokengissä, mutta kun hän pääsi sinne, ei yksikään katsoja ei varmasti arvannut, että Erika ei ollut vain yksi kisaaja muiden joukossa, vaan yleisön edessä seisova 33-vuotias nainen oli myös MS-tauti- ja reumapotilas. – Ennen kisaa mietin, että olen voittaja, jos vaan ylipäätään pääsen lavalle. Kilpailu päättyi palkintokorokkeelle, kun Erikan matka huipentui SM-pronssiin. Vaikka hän jäi kisassa kolmanneksi, niin jo tuohon pisteeseen pääseminen on jo itsessään suuri voitto. Palkinnonjaossa mitalia vastaanottaessaan Erika tajusi, että Suomen mestaruuskin oli ollut lähellä. – Kun tuli mitaleiden aika, olinkin yllättäen pettynyt. Eli vaikka voitin itseni, niin en kaikkia muita. Ja lopulta tuosta kisasta vain kasvoi vielä suurempi into osallistua ensi syksyn kisoihin. Lapin akka ei luovuta Ensimmäistä kertaa vuosiin Erikan tulevaisuus näyttääkin valoisammalta. Sairaudet tuntuvat olevan hallinnassa ja hän pystyy vihdoin myös urheilemaan kunnolla. – Joku herkempi luonne olisi ehkä matkan varrella antanut periksi, mutta minä olen vähän Lapin akka, enkä jää makaamaan. – Minulla on tunne, että olen nyt niin hyvällä tiellä. Koen, että minulla on paljon annettavaa, eikä mikään riitä. Haluan tavoitella isompia juttuja, jos vaan terveyteni antaa myöten. Sairauksiensa kanssa Erika on sinut. – Toivon, että eri sairauksien kanssa taistelevat ihmiset kehittäisivät sitä vahvaa oma- ja minäkuvaa niin, että se sairaus ei voi horjuttaa sitä, vaan olisi rehellisesti osa ihmistä. Minulla on työ, mitä rakastan, saan nauttia luonnosta ja viettää aikaa ystävien ja siskojeni kanssa. Matka tähän on vaatinut monta iskua, kaatumista ja vastoinkäymistä, mutta nyt asiat ovat hyvin. Yksi toteutumaton haave kuitenkin on rakkaus, vaikka tällä hetkellä se tuntuukin kaukaiselta. – En halua mitä tahansa parisuhdetta vaan suhteen, joka antaa minulle voimaa ja mielihyvää. Pohjimmiltani olen kuitenkin parisuhdeihminen, ja valmis tekemään kaiken toisen eteen.