Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Säästötoimien lista kelpaisi vaikka myyntiin muille kunnille: Merikarvialla rakenteet uusiksi ja joukolla talkoisiin – kiinteistöjä myyntiin ja eläköitymisten kautta työnjako uusiksi yt-prosessin kylkiäisenä

MERIKARVIA Taloudellinen kurimus on totta – muuallakin kuin Merikarvialla. Talousluvut osoittavat, että enää on varaa vain välttämättömimpiin investointeihin. Sopeuttamistoimissa Merikarvian kunta onnistui kunnanjohtaja Kimmo Puolitaipaleen mukaan hyvin, mutta ne säästöt vei perusturvan ja erikoissairaanhoidon lisääntyneet kustannukset yhdessä tulojen kutistumisen kanssa. – Vuoden 2018 hankalasta tilanteesta lähdimme hakemaan 1,3 miljoonan euron säästöjä. Vielä näyttää siltä, että kuluvan vuoden vuosikate olisi niukasti positiivinen verotulojen 200 000 euron vajauksestakin huolimatta, kunnanjohtaja iloitsee hetkellisesti. Jo vuoteen 2019 lähtiessä tulos näytti reilusti yli miljoonan alijäämää. Enää puskurien syömiseen ei ole varaa, kun kunta mielii pitää kiinni itsenäisyystavoitteesta ja pysyä pois kriisikuntien listalta. – Tuulivoiman varaan emme lähivuosina laske mitään, sillä prosessit ovat hallinnollisesti pitkiä. Seuraavaa kolmivuotiskautta kunnassa vieritetään viidellä strategialla, jotka kelpaisivat varmaan muillekin kunnille. Noin 25 miljoonan euron kokonaisbudjetissa lisätulojen listalla on 190 000 kiinteistöverokorotukset, 200 000 euron lisätulot muista veroista. Jo aiemmin päätetyt vesi- ja viemärimaksujen korotukset näkyvät myös pienenä lisätulona. – Mistä sitten enää säästetään tai tuloutetaan lisää vuonna 2021, kun kaikki keinot on käytetty, murehtii Puolitaival jo vuotta 2021. Vastaus löytyy rakenteellisista uudistuksista. Hyvin käynnistynyt työryhmän nimiin annettu sote-palvelurakenteen uudelleensuunnittelu tähtää siihen, että menojen kasvuprosentti tyrehdytetään kolmesta yhteen prosenttiyksikköön. Kun kyse on 25 miljoonan euron suurimmasta 14,5 miljoonan euron menoerästä, sote-menoista voidaan järjestelyillä saada se suurin säästövaikutus. – Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia. Niin perusturva kuin luottamushenkilötkin ovat tukemassa tätä uudistusta ja sen välttämättömyyttä. Sivistystoimea Merikarvia aikoo järkeistää suuntautumalla enemmän yhtenäiskouluajatukseen johtamisrakennetta myöten. Opettajayhteistyötä jo on, mutta sitä laajennetaan läpi koko koulurakenteen –samoin oppilashuoltoa, hallintoa ja tilojen käyttöä. Säästöpakettiin kuuluu myös koulunkeittiön hyödyntäminen päiväkotilasten ruuanvalmistuksessa, eli Norkooliin tulisi jakelukeittiö. Puolitaival lupaa että ruoka tuoksuu Norkoolissa jatkossakin. Maanantaina 9. joulukuuta käynnistetyt yt-neuvottelut johtavat vuoteen 2023 mennessä 15–20 henkilötyövuoden vähenemiseen. Eläköitymispotentiaali on 600 000 euron säästöodotuksiin nähden tuplasti suurempi, joten uusiakin toimenkuvia on mahdollista luoda. – Hallintokunnat toteuttavat kukin omaa tehtäväänsä, mutta kun paikkoja vapautuu, työtä voidaan jakaa uudelleen sekä sektoreiden sisällä että yli niiden rajojen. Säästöjä haetaan vielä myös kiinteistöselvityksellä. Se tarkoittaa turhista seinistä eroon hakeutumista. Lämmitys- ja huoltokustannukset ovat turhaa menoa, jos tiloja on tyhjillään tai vähällä käytöllä. Mahdollisiin myytäviin kiinteistöihin Puolitaival laskee Koittankosken koulun, sähköturvan teollisuushallin, Sillgrunnin saaren, työkeskuksen tilat Messinkimäessä, Suvannon ja Kasalan kalasataman. – Tärkeää on luoda uusia työpaikkoja ja saada siten lisää tuloja. Elinvoimaa saadaan työllistämällä itseä ja muita. Puolitaival kokee, että sote-menoihin jokainen voi vaikuttaa, kun pitää huolta itsestään ja lähimmäisistään.