Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Nuorena jaksaa, vai jaksaako?

Saavun iltapäivällä kotiin ja istahdan hetkeksi hengähtämään, takana on kahden viikon koulu- ja työputki jonka aikana minulla on ollut yksi ainokainen vapaapäivä. Menen aamuisin kouluun ja lähden töistä myöhään illalla. Olen nukkunut liian vähän koko viikon ja olen uupunut, mutta äkkiä kyseenalaistan ajatuksen: joku varmasti tekee minua enemmän töitä ja opiskelee kovemmin, eikä huokaile väsymystään. Onko minulla siis oikeutta valittaa tilanteestani? On toki mahdotonta mitata kuka tekee raskainta työtä, yksi käyttää päätään ja toinen tekee töitä ruumiillaan, kolmas käyttää molempia. Nettikeskusteluiden perusteella voisi kuitenkin päätellä, että politiikan saralla on kevyintä. Siellä kun ei vastapuolen päättäjä tunnu istumatyössään ajattelevan mitään. Usein kuulen myös sanottavan, että kyllä sinä nuori ihminen jaksat. Niinhän se on helppo ajatella ja painaa sitten päätyyn asti koska nuoren pitää jaksaa vanhaa enemmän. On toki totta. että nuori ihminen palautuu nopeammin ja jaksaa pitempään, tai ainakin myöhempään. Mutta rajansa kaikella, nuorellakin. Olen kuullut monelta ystävältäni – alasta riippumatta – että he tekevät jatkuvasti liian pitkää päivää tai joutuvat pahimmillaan ottamaan vapaata loppuunpalamisen takia. Johtui se sitten siitä, että olemme älylaitteiden pilaama pullamössösukupolvi tai ei, usean alle 30-vuotiaan läheiseni ottama sairasloma uupumuksen takia viimeisen vuoden aikana ei kuulosta hyvältä. Liian opiskelun tai työntäyteisen arjen ohella kannattaa muistaa antaa pienet vapaat hetket itselleen. Vaikka tuntuu siltä, että vapaa-aika olisi tärkeää hyödyntää fyysiseen harjoitteluun tai opiskeluun, tulee ihmisen myös levätä. On ihan sallittua aina välillä tuijottaa kattoon ja olla tekemättä yhtään mitään. Yhtä lailla ihmistä kuin konettakin pitää muistaa tasaisin väliajoin huoltaa: puhdistaa, korjata vikoja ja välillä tyhjentää kovalevy. Ja kun akku on lopussa, tulee muistaa ladata itseään ajoissa. Virransäästötila kun ei sekään kestä loputtomiin. En silti tarkoita, ettenkö olisi itse valinnut tekeväni töitä opintojen ohella ja sitä kautta ole itse syypää väsymykseeni. Onneksi saan kuitenkin opiskella ja tehdä työkseni sitä, mitä eniten tahdon. Ehkäpä juuri siksi sitä jaksaakin. "Yhtä lailla ihmistä kuin konettakin pitää muistaa tasaisin väliajoin huoltaa.