Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pitäisi olla kanttia toteuttaa itsenäisen maan kielipolitiikkaa – yksinkertaisinta olisi siirtyä yhteen viralliseen kieleen

Berliinin-suurlähettiläämme Ritva Koukku-Ronde on kovin huolissaan kaupankin kannalta tärkeän saksan osaamisen romahtamisesta. Saman voi todeta usein muun muassa radiosta, vaikka toimittajien yleissivistykseenkin pitäisi kuulua, miten esimerkiksi München tai Trier äännetään. Jalkapalloa meille selostetaan "Freiburgista". Mutta norjalainen Trondheim muuntuu usein saksalaiseksi "Trondhaimiksi". Omat ruotsinkieliset julkkiksemme saavat sähkövälineissä englantilaisen äänneasun: "Fränk" Moberg, "Fränk" Johansson. Ylen Berliinin-kirjeenvaihtaja väänsi ilmastoaktivistista Greta Thunbergista "Tuunböögin". Tuttu näyttelijänimi saattaa olla "Noordman". Myös "Gerda" Ryti särähtää. Radiotoimittajatkin ovat lukeneet pakollisen ruotsin. Riikinruotsi on koko lailla eri kieli kuin meillä opetettava suomenruotsi. Hyvä kielitaito vaatii enemmän, oikeastaan ammattiopintoja. Mutta jo alkeetkin riittävät Ruotsiin ja Norjaan värväämiselle. Tosin suuri osa on suomenruotsalaisia. Jokaisen muuttavan sairaanhoitajan peruskoulu on maksanut yli 80 000 euroa ynnä ammattiopinnot. 2000-luvulla Ruotsiin on lähtenyt noin 21 000. Perustuslakeihin kuuluvan, vuoden 1919 Hallitusmuodon 14. pykälässä todetaan, että suomi ja ruotsi ovat kansalliskielet ja että kansalaisen tulee voida käyttää oikeus- ja hallintoviranomaisessa omaa kieltään, suomea tai ruotsia. Tästä ei kuitenkaan voi johtaa sitä, että 88,3 prosentin enemmistön on opiskeltava 5,2 prosentin vähemmistön kieltä. Käytäntö on kallis ja ainutlaatuinen maailmassa. Suomenkielisissä kunnissa ruotsinkielisten osuus on alle 0,5 prosenttia. Mutta HM:stä lienee peräisin ajatus "virkamiesruotsista", joka piinaa suomalaisia korkeakouluun asti. Senkin pitäisi olla vapaaehtoista niille, jotka pohtivat virkamiesuraa. Koululaitos ei ole mikään virkamieskoulu. Todellisuudessa pakkoruotsi oli puhdas poliittinen temppu. Vuonna 1968 RKP "saatiin" hallitukseen lupaamalla pakollinen ruotsi kouluihin. Näin vältettiin vasemmistoenemmistöinen hallitus. (Kokoomus oli UKK:n ulkopoliittisessa pannassa.) Ruotsi kuitenkin lakkasi olemasta pakollinen yo-aine 2005, kun opetusministeri Tuula Haatainen (sd.) saattoi päätökseen edeltäjänsä Maija Raskin (sd.) aloitteen. Pakkoruotsi-sanaa arvostelevat vetoavat siihen, ettei meillä "pakkomatematiikastakaan" puhuta. Vertaus on lapsellinen. Matematiikkaa opetetaan 6 000:lla kielellä. Ruotsi ei myöskään auta oppimaan muita kieliä, eikä suomenruotsimme tee "sisarkielten" norjan ja tanskan ymmärtäjiä. Ruotsin kouluissa on kielivapaus. Esimerkiksi kiinaa tarjotaan peruskouluissa ja lukioissa – meillä päntätään ruotsia. Toisen rajan takana on noin 150 miljoonaa venäjää puhuvaa, Tuula Mustonen huomautti Kansan Uutisissa. Kun hallitusohjelmaan otettiin ruotsin palauttaminen pakolliseksi yo-aineeksi, virkamiehet ja Helsingin lukioiden rehtorit hämmästyivät. Yle haastatteli ruotsinopettajia. Hallitus lupaa lisätä nuorten kuulemisvelvoitetta. Sopisi kuunnella lukiolaisia ja heidän liittoaan – ellei peräti kansaa: HS:n gallupissa 61 prosenttia vastusti ruotsin uutta yo-kirjoituspakkoa. Vuonna 2014 Åbo Akademi sekä Tampereen ja Turun yliopisto tekivät laajan tutkimuksen, jonka mukaan 74 prosenttia haluaisi poistaa pakkoruotsin kouluista kokonaan. Ahvenanmaa muuten heivasi pakkosuomen 2007. Siellä voidaan nyt pikkukieli suomen asemesta harjoittaa tarpeellisia maailmankieliä. Yksinkertaisinta olisi siirtyä yhteen viralliseen kieleen, ja muut olisivat vähemmistökieliä omine oikeuksineen. Kirjoittaja on SK:n entinen päätoimittaja.