Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Mielipide: Ihmisen aivot reagoivat infraääniin

MIELIPIDE Tuulivoiman terveyshaitat eivät johdu ns. nosebo-efektistä. Aivojen toiminnallisesta magneettikuvauksesta (fMRI:stä) tehty tutkimus (Weichenberger ym., 2017) osoittaa, että aivot reagoivat kuulokynnyksen alapuolella oleviin ääniin. Vaikutukset kohdistuvat aivojen autonomiseen hermostoon. Jatkuva, kuulokynnyksen alapuolella oleva äänisignaali voi saada aikaan patogeenisia (sairauksia ja tauteja aiheuttavia) vaikutuksia. Julkaistussa tutkimuksessa havaittiin yllättävän voimakkaita 102 dB infraääniä. Myös länsirannikolla, mm. Merikarvialla vuoden kestäneet mittaukset (Aunio Group) osoittavat infraäänien olevan jatkuvia ja voimakkaita. Jotta voitaisiin tutkia infraäänen vaikutuksia terveyteen, tarvittaisiin tietoja pitkäkestoisesta ja jatkuvasta altistuksesta. Onkin aihetta kysyä, voidaanko luottaa siihen, että julkaistun tutkimuksen n. 10 min. pituinen kuulokoe, jossa voimaloiden tuottamia infraääniä oli kuultavana ainoastaan muutamia sekunteja, vastaisi niitä kriteerejä, joiden perusteella tutkimuksen voitaisiin katsoa olevan luotettavan. ”Tutkittiinko oikeita ääniä” mietiskellään mm. Pohjanmaalla ilmestyvän lehden pääkirjoituksessa. Weichenberger ym. tutkimus on läpäissyt tiedeyhteisön kriittisen tarkastelun ja siksi saanut kunnian tulla julkaistuksi maailman arvostetuimman tiedeyhteisön Max Planck Instituutin sivuilla. Jos johonkin, niin kyseiseen tutkimukseen voi luottaa, sillä tähän mennessä yksikään tutkimus ei ole pystynyt tieteellisin perustein osoittamaan, että Weichenberger ym. olisivat väärässä. Lähteet: 1.Weichenberger ym. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5389622/. Saatavana myös osiltaan suomennettuna hallituksen edellisessä tutkimuksessa Hallituksen selvitys: Tuulivoimaloiden tuottaman äänen vaikutukset terveyteen, TEM 28/2017 file:///C/Users/Omistaja/Downloads/TEMrap_28_2017_verkkojulkaisu.pdf, http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80067/TEMrap_28_2017_verkkojulkaisu.pdf 2.Tohtori Bruce Rapley, Matalataajuisen äänen aiheuttamat biologiset seuraamukset, 20.11.2019. https://www.emfacts.com/…/biological-consequences-of-low-f…/ 3. SYTe: https://syte.fi/2020/01/12/infraaani-aiheuttaa-terveyshaittoja-jopa-15-20-kmn-etaisyydella-tuulivoimaloista-riskietaisyys-kasvaa-voimaloiden-tehon-maaran-tai-korkeuden-kasvaessa-tai-pitkaaikaisaltistuksessa/ 4.Tutkimustuloksista mm. Merikarvia-lehden 23.4.2020 ja Satakunnan Kansan 25.4.2020 julkaisujen pohjalta 5.Uutiset, Pääkirjoitus ruotii tuulivoimatutkimusta: ”Tutkittiinko oikeita ääniä? ”. … Silti tiedetään, että on ihmisiä, jotka tosissaan oireilevat tuulivoimaloiden läheisyydessä. Tässä lehdessä olevassa jutussa edellä mainittua tutkimusta johtanut tutkija Panu Maijala myöntää, että oireille voi olla selitys voimaloista tulevissa äänissä, mutta ei infraäänissä. Hän puhuu korvin kuultavista matalaäänistä, jotka eivät ole infraääniä ja joita ei hänen mielestään ole riittävästi tutkittu. Kommentti hämmentää.Tutkijat tekivät, mitä pyydettiin, muttei yhtään enempää. Edelleenkin jää epäilyksiä, ja varjonyrkkeily tuulivoiman äänihaitoista jatkuu.” https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/593577 , Seppo Kangas, Pe 24.4.2020