Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Kummallisen kodikasta meininkiä Merikarvian torilla MM-kisahuumassa: Perinneleikin lumossa loihdittiin upeita käpylehmiä, ja hauskaa oli

MERIKARVIA Ikimuistoinen päivä lapsille ja lapsenmielisille koettiin perjantaina Merikarvian torilla, kun käpylehmät alkoivat vilistää. Ensin mielikuvituksessa ja sitten oikeasti cow-walkilla. Tapahtuma oli hiottu niin perusteellisesti, että alkusoittokin kantautui Timo Pitkärannan torvesta fanfaarina. Emäntä hääri niin kuin emännän pitääkin, trenki ja piika palveluksessaan, tuomaristo terävänä ja vahva kontakti yleisöön. Heti fanfaarin jälkeen alkoi lähtölaskenta kisaan 30 alaspäin. Koivuniemen Herran 30-vuotistaival ei aina ole ollut nousujohteista, joten hyvä oli harpata muutaman vuoden yli, tai ainakin vauhdittaa niitä. Ilon kautta tällaisia tapahtumia luodaan, ja kuka niihin uskoo, ellei emäntä itse! Sitten sanoista ja luvuista edettiin itse tekemisen meininkiin. Oli sitä perheiden yhteistä tekemistä ilo katsella. Yleisö eli mukana, ja taisi monella tehdä mieli osallistua... – Voi siitä vahingossa tulla sikakin, mutta täällä Merikarvialla ollaan joustavia, kailotti Sirkka-Liisa Koivuniemi. – Jalostusyksilöitä näyttää syntyvän, hän jatkoi. Eikä aikaakaan kun estradille alkoi nousta valioyksilöitä, satatonnareita, Coco ja se kantaa ottava Luomukki. – Saa olla äkseeraavia ja yhtä lailla leppoosia, korosti emäntä elukoiden luonnetta. Lentävästä hirvestä ei ollut puhetta, mutta niin pitkälle kummallisen kodikkaassa Merikarvian kunnassa vieteri riitti. – Vähän tarkkuutta tulkintaan, kommentoi Kim Karrenberg perheensä ratkaisuja tuomaristolle puolustaen. Tuomaristossa vaikuttaneet ison talon emäntä naapurikunnan laitumilta Sari Vanhatalo ja Merikarvia-Seuran paikallisuuden vaalija Juhani Kotiranta olivat juuri kotiinpäin vetämättöminä lupailleet utareista lisäpisteitä, mutta mitenkäs ne teet kun muovi oli kielletty eikä kännykkäraatojakaan saanut hyödyntää. Lentävälle, pitkäraajaiselle hirvelle löytyi lopulta monta selitystä. Yksi saattoi olla se, että perhe napattiin lennosta mukaan kisaan. Sirkkis emännöi jo perinteet omaavaa tapahtumaansa sellaisella antaumuksella, että kuulolla ollut Jorma Mikkelssonkaan ei jäänyt sanattomaksi. – Tuo nainen on kyllä omalla alallaan, kiteytti Mikkelsson näkemäänsä ja kuulemansa. Hän muistaa kyllä itsekin tehneensä siskojensa kanssa käpylehmiä. Peipussa sotien aikaan leluja sai oikeasti vain itse tekemällä. – Ei ollut naulojakaan, millä leikkiautoa olisi kasannut, hän muisteli käpylehmäsäpinää seuratessaan. Mieleen palasi hänelle lapsuusmuisto, jossa jokainen laatikko olisi kelvannut kärryksi. Harmillisesti aikuisilla oli sellaisille aina oikeakin käyttötarkoitus, joten leikit piti virittää kaikesta tarpeettomasta. – Oli se kyllä köyhää aikaa, mutta kaikkea korviketta me keksimme, vuonna 1937 syntynyt Mikkelsson tunnelmoi. Porukalla kisaamaan olivat lähteneet lapsiapureineen Marianne ja Sansa Kriikkula , Tanja Kuusisto lastensa Sandran ja Asserin kanssa sekä Tuulia Ranta Konstan ja Emilian kanssa. Syntyi laiskanpulskeaa lehmää, juuri poikinutta ja sitä lauhkeampaakin sorttia, kun yksi sai Hellä-nimen. Rouvat olivat sitä mieltä, että kun jotain järjestetään, niin haasteeseen kannattaa tarttua. Ei niitä tapahtumia muuten synny.