Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Leena-Sisko Vanhatalon isä kirjoitti satoja kirjeitä: Sotakirjeenvaihto paljastaa sotien melskeitä ja ohjeita kotiväelle – mukana kuoleman pelkoa hälventämässä myös varjelus

Merikarvialainen Leena-Sisko Vanhatalo on taltioinut elävää historiaa säilyttäessään isänsä Kalle Vihtori Alhaisen (1904–1966) rintamakirjeet. Niitä on kaikkiaan 397 kappaletta. Viestien sisällöstä kuultiin Merikarvia-seuran järjestämässä kotiseutu-illassa. Kalle Alhainen oli mukana talvi- ja jatkosodassa. Talvisodan aikana 1939–40 kirjeitä Alma-vaimolle tuli harvemmin, mutta jatkosodan aikana 1941–44 kynä sauhusi lähes joka kolmas päivä. Kirjeet ovat siirtyneet Leena-Siskolle hänen synnyinkodistaan Kalvolasta. Alma-äiti on numeroinut ne aikajärjestykseen. – Kirjeissä on kerrottu yleensä paikka ja aika, tarkasti tai vähemmän tarkasti. Se saattoi olla vaikka korsu tai kannon pää. Isä tervehti perhettään ja kertoi omasta voinnistaan. Kirjeet valottivat myös asioita rintamalta sekä ohjeistivat kodin- ja tilanhoitoa. Talvisodan kirjeitä on säilynyt 51 kappaletta. Niitä saivat äidin lisäksi veljet, vanhemmat, sisarukset ja lankomiehet. Kirjeitä tuli jo ennen sotaa Karjalankannakselta, Perkjärven leiriltä. Siellä ei saanut viesteihin laittaa tietoa olinpaikasta. Poikien henki oli hyvä. – Tunnemme itsemme yhteenkuuluviksi ja olemme yhteisellä asialla. Sodan sytyttyä isä-Kalle arveli viipyvänsä poissa kolme viikkoa, mutta se muuttuikin useaksi vuodeksi. Kuolemanpelkoa torjuttiin uskolla varjelukseen. – Ei tarvi minua surra. Palaan, kun sota loppuu, jos Luoja suo. Hän kirjoitti myös hyvin arkipäiväisiä asioita: “ei tarvi lähettää villahousuja”. Kiiteltiin ruokapaketista, vaikka omenat olivat jäätyneet. Iloa toi se, että joulun rintamalla vietettyään sai sydän edelleen sykkiä. Jatkosodasta kirjeitä saapui 346. Välillä mies pääsi lähelle kotiaan Lempäälään koulutettavaksi sekä moniin muihin tehtäviin ja sai viettää juhannuksen kotonaan. Takalinjoilla talousjoukoissa sotineen miehen polku kulki vuonna 1941 Laguksen joukoissa Mantsilasta Aunuksen kautta Syvärille. Alhainen sai partiokoulutusta ja toimi päivystäjänä. Kirjeissä kerrotaan karhunkaadosta vuonna 1943. Eläimen talja on vieläkin tallessa muistona isän sotareissuista. Paluu nykyisen rajan taakse tapahtui 1943 Porajärvelle. Sodan lopulla kirjeet ilmensivät väsymystä ja haluttomuutta. Kesäkuussa 1944 vaimo täytti 35 vuotta ja Kalle toivotti Jumalalta ruumiin terveyttä ja sielun rauhaa. Hän sanoi, ettei saisi heittäytyä toivottomuuteen. – Loppuis jo, että päästäis uutta rakentamaan. Soturi myös tuskaili, että “joudutaan aina sotaan sen puolelle, joka häviää”. Vaimoonsa hän valoi uskoa toivomalla, että ehkä joskus taas asutaan ja suunnitellaan asioita yhdessä. – Toivon teille kaikkein parhainta, josta korkeimman varjelus on suurinta. Yhteisiä vuosia Alhaisen perheelle annettiin sodan jälkeen vielä 22. Sinä aikana perheen iltatähti Leena-Sisko syntyi. Alma Alhainen on arkistoinut kirjeet visusti. Talteen jälkipolville on jäänyt myös Alman omia kirjeitä. Vanhatalo kertoo aarteita tutkiessaan miettineensä muun muassa, mitä kirjeet kertovat miehestä, joka ne kirjoitti. – Kiitos isä! "Toivon teille kaikkein parhainta, josta korkeimman varjelus on suurinta. Kalle-Vihtori Alhainen