Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Tulospalvelu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Tämä oli aprillipila 1.4.2019: Joka kevään urakka hoituu nyt kätevästi: Kierrätysromusta tehty härveli putsaa pihat ja ottaa sepelit puhtaana talteen uusiokäyttöä varten

MERIKARVIA Kun vuosikymmenet huomaamattaan kerää romua takapihalle, tulee päivä vastaan jolloin vaimo ei enää katsele touhua. Näin kävi merikarvialaislähtöiselle Eelis Kränille. – Ryhdyin katsomaan kasoja sillä silmällä, että mitä niistä oikein voisi tehdä. Vaimoni Ester puuttui peliin sen verran, että komensi puhdistamaan talven sepelit ja hiekoitukset pois pihasta, Kräni kertoo kuukauden takaista lähtötilannetta kun lumet alkoivat sulaa. Nyt koossa on menopeli, joka todella toimii. Kräni ei halunnut kutsua ensimmäistä konettaan valmiiksi, joten liitti siihen vielä viime viikkoina lisämausteen. Laite myös putsaa sepelin kaikesta raskasmetallikertymästä, että sepeli on hyödynnettävissä seuraavinakin talvina. – Sen verran jouduin investoimaan, että 20 euron setelin verran piti kaivaa kuvetta. Sekin vähän vaimolta salaa, Kräni virnistää. – Rumahan se on, mutta kyllä siitä varmaan saa jalostettua uusilla osilla ehommankin menopelin, elämäntyönsä hitsarina tehnyt Kräni kääntyy toiveikkaana insinööriopiskelijoiden puoleen. Keksintöpalkkiota Kräni ei katso tarvitsevansa. 800 euron eläke riittää välttämättömiin menoihin. Tarvikkeita takapihaltakin löytyy vielä sen verran, että ajatukset uskaltaa päästää uudelleen ”laukalle” seuraavaa hyötypeliä väsätessä. – Jahka se inspiraatio -vai miksikä ne niitä kutsuu - sattus vielä uudemman kerran tulla. On Kräni aiemminkin vastannut vaimonsa tarpeisiin. Silloin syntyi pyykkiteline joka pyörii – tuulee tai sitten ei. Vaimokin yllättyi puhurin voimasta, sillä pyykin sai viikata puolen tunnin kuluttua. Maanantaina 1. huhtikuuta kello 10 alkaen laitetta testataan Kauppatien varressa Merikarvialla. Paikalla on myös SAMKin insinööriopiskelijoita tutustumassa, miten mallia voitaisiin kehittää laajempaan tuotantoon.