Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Pieni määrä bakteereja aiheutti ison hässäkän

Jälkiviisastelija voi miettiä, kannattiko kunnan julistaa veden keittokehotusta, kun alun perinkin oli selvää, että vesijohtovedessä tuskin on mitään bakteereja. Kunta ei kuitenkaan tässä tilanteessa halunnut ottaa mitään riskejä. Katastrofi olisi syntynyt, jos saastunutta vettä sittenkin olisi päässyt vesijohtoveteen. Bakteerien kanssa ei ole leikkimistä; ihmiset voivat sairastua vakavastikin. Siitä Suomessa on ikävä esimerkki Nokialta, missä vuonna 2007 syntyi laaja epidemia, kun ihmiset tietämättään joivat saastunutta vettä. Jätevettä oli päässyt vesijohtoverkkoon, kun puhdistamon työntekijä oli vahingossa kääntänyt väärää hanaa. Nokialla tiedotus meni pahasti pieleen. Kriisi muutti tiedotuskäytäntöjä perinpohjaisesti. Monessa kunnassa on otettu käyttöön tekstiviestijärjestelmä. Nokialla pienistäkin veden jakelun häiriöistä kilahtaa tieto suoraan asiakkaiden puhelimiin. Merikarvian kunnan tekninen johtaja Kari Pitkäranta toteaa, että täällä kunnan sisäinen tiedotus toimi nopeasti, mutta tiedotuksessa kuntalaisille on vielä kehittämisen varaa. Hän myöntää, että kattavan tekstiviestipalvelun luominen on kehityskohde Merikarvialla. Ihmetyksen aihe on, miten suolistoperäisiä bakteereja oli voinut päästä vesitornin veteen. Vesitornin katto on korjattu vuonna 2015. Tulevaisuudessa koko vesitornia ei välttämättä tarvita lainkaan. Tästä varmasti käydään keskustelua jatkossa.