Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Sieniseurojen 100 edustajaa jalkautuu Lankosken lehtoon ja muille lähiapajille tutkimusmatkailijoina – kattava näyttely löydöistä yleisölle Merikievarissa

MERIKARVIA Noin 100 sienien maailmaan hurahtanutta "tutkijaa" kokoontuu 15 eri sieniseurasta Merikievariin vuosittaiseen tapaamiseen viikonlopuksi Merikievariin. Porin Sieniseuran puheenjohtaja Tapani Hänninen arvioi paikalla saapuvan noin 100 sienten suurkuluttajaa ja jalostajaa. – Sunnuntain yleisönäyttelyyn saamme parissa päivässä varmaan reilusti yli 100 eri sientä, Hänninen houkuttelee paikalle. Vastaavaa asiantuntemusta on harvoin ilmaiseksi tarjolla. Näyttely koetaan sunnuntaina 15.9. kello 12-16. – Sienestäjien parhaat päivät näyttävät siirtyneen kuukaudella. Aiemmin seuran tapaamiset järjestettiin jo elokuun alussa, Hänninen kertoo muuttuneesta tilanteesta. Sieniseuroissa toimivat alan asiantuntijat kokevat tapaamisen suoranaiseksi seikkailuksi. Metsien kätköihin Lankosken lehtoon ja Otamon kalkkilouhoksen maisemiin he jalkautuvat mielessään uudet löydöt ja samalla tietysti makuelämykset. Tatit ja kantarellit – niin herkullisia kuin ovatkin - ovat tässä yhteisössä perussatoa, joten silmissä siintävät harvinaisuudet. Merikarvialainen Juhani Mellanoura vaikuttaa Porin noin 100-jäsenisen seuran hallituksessa. Hän kertoo löytäneensä yllättäen jo heinäkuussa lampaankääpää. Sitten olikin taukoa, ettei sieniä juuri noussut. Nyt ovat vesisateet tehneet tehtävänsä sieniystävien mieliksi, eli satoa etsivä sitä kyllä saa kun vaivautuu metsiin. Sieniseurojen erikoisnäyttely Merikievarissa su 15.9. klo 12–16.