Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pori Sinfonietta soittaa torstaina konsertillisen Bond-musiikkia – Tämä on yhteistä Bond-teemabiiseille

Mitä yhteistä on Bond-teemakappaleilla? Ainakin dramaattiset orkesterisovitukset, jännityksen tunne ja sanoitukset, jotka käsittelevät kuolemaa, petoksia ja suudelmia. Tyypillistä on ollut myös kuuluisan tähden valitseminen tunnusbiisin esittäjäksi. Liitto on ollut tuottoisa kummallekin osapuolelle. Tunnettu artisti on edistänyt elokuvan myyntiä, ja Bond-kappaleen esittäminen on vauhdittanut artistin uraa. Kapellimestari Antti Rissaselle James Bond -teemamusiikki on tuttua tutumpaa, sillä hän on sovittanut näitä kappaleita ja johtanut useita Bond-aiheisia konsertteja. Hän johtaa torstaina Porissa loppuun myydyn Pori Sinfoniettan Bond-konsertin, jossa laulaa solistina Diandra. – Suomessa ovat harvassa laulajat, jotka pystyvät esittämään tämän kokonaisuuden. Ohjelmisto on niin monipuolinen ja vaatii niin laajaa äänialaa. Mukana on myös miesäänille sävellettyjä lauluja. Diandralla on kyllä valtava rekisteri eli ääniala, Rissanen ylistää. Keneen Bond-laulajaan Diandraa voisi verrata? – Ehkä jollain lailla Adeleen, mutta myös Sheryl Crow’ta (Tomorrow Never Dies) on vahvasti läsnä hänen äänessään. Kyllä hän vetää hienosti myös Carly Simonit ja Shirley Basseyt 1970-luvulta. Bond-teemalauluille tyypilliset piirteet ovat Rissasen mukaan hahmotettavissa jo ensimmäisen Bond-elokuvan Salainen agentti 007 ja tohtori No -teemassa, jonka sävelsi Monty Norman . Heti sen alussa kuuluu tunnettu Bond-teema, kolmen kromaattisen sävelen vaihtelu. – Se hyvin maskuliininen action-musiikkiteema, joka on kaikissa elokuvissa mukana, Rissanen toteaa. Bond-teemakappaleisiin on haettu jännitystä tietyllä tehokeinoilla. Tummaa sävyä tavoitellaan esimerkiksi käyttämällä paljon matalalla soivia vaskipuhaltimia. Rissanen kertoo, että näissä kappaleissa leikitellään samalla asialla, johon kaikki musiikki perustuu: jännitteillä ja purkauksilla. Bond-teemakappaleissa tämä kuuluu esimerkiksi rytmiikassa. Biiseissä on runsaasti rytmistä jännitettä luovia synkooppeja ja polyrytmiikkaa, joista osaltaan syntyy vaaran tuntu. Yhtäläisyydet syntyvät myös siitä, että samat säveltäjät ovat säveltäneet useita teemakappaleita. Esimerkiksi John Barryn kynästä on lähtöisin yhdeksän teemabiisiä, muun muassa Goldfinger, Thunderball, Elät vain kahdesti ja Diamonds are Forever. Barry oli taustaltaan jazztrumpetisti, mikä antoi hänelle omanlaisensa lähtökohdan säveltämiseen. Bond-konserttien sovitukset ovat Rissasen ja Tero Lindbergin kirjoittamia alkuperäisten Bond-levytysten pohjalta. He ovat pyrkineet mahdollisimman alkuperäiseen tuntuun. Rissasen oma suosikki Bond-teemakappaleista on John Barryn säveltämä Octopussy-elokuvan teema All Time High vuodelta 1983. – Kun itse soitin pienenä pianoa ja fiilistelin kevyttä musiikkia, tämä oli suosikkikappaleitani. Se on aikaa kestävä, upea melodia.