Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Katso ja kuuntele tunnelmia videolta: Lasten laulupajan ja Vox Humanan yhteiskonsertti Merikarvian kirkossa herkisti kuulijat joulumielelle

MERIKARVIA Jotain upeaa ja raikasta. Näin kuului kutsu Saavumme ihmettä katsomaan -konserttiin, ja ohjelmisto todella saatteli 130 kuulijaa joulun sanoman äärelle. Kuorot ovat aiemminkin esiintyneet yhdessä. Ja loppiaisena järjestettävään Keski-Porin kirkon konserttiin ehtivät vielä ne, jotka eivät keskiviikkoiltana päässeet tunnelmaan mukaan. Kamarikuoro Vox Humana, johtajanaan Guido Kriik vei lauluillaan kuulijat huikeiden sointujen maailmaan. Maallikko voi vain ihmetellä, miten kauniisti äänet saadaan soimaan niin hyvin yhteen. Lapsikuoron raikkaus tunnelmallisessa kirkossa sai ihan kyyneleet silmiin ja hipiän väreilemään. Eivätkä isot urut edes soineet. Nuori viulisti, monitaituri Leevi Lindgrenin soolo H. Purcellin Rondosta oli upea. Samoin Lumienkeleitä-laulussa soolon esittänyt Kiia Viikilä. Yhtä lailla välittyi musiikin vaikutus iholle asti Elli-Noora Rintamäen heläyttäessä kauniilla äänellään Suvi Teräsniskan tunnetuksi tekemän J. Rasinkankaan kappaleen Hei Mummo. Eikä siinä vielä kylliksi, Varpunen jouluaamuna ei jättänyt tälläkään kertaa ketään kylmäksi. Konsertti toteutettiin yhteistyössä Merikarvian seurakunnan kanssa. Ohjelmien tuotosta osa menee seurakunnan lapsi-ja nuorisotyön hyväksi. Lasten Laulupaja konsertoi Vox Humanan kanssa myös tulevana loppiaisena 6. tammikuuta kello 18. Keski-Porin kirkossa.