Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Kiviaitakierrokselle koronaa karkuun

Korona-aika sai ihmiset harrastamaan liikkumista luonnossa. Parhaillaan odotetaan, tuleeko Suomeen toinen korona-aalto vai joko epidemia hellittää. Kävipä niin tai näin, luonnossa liikkuminen on edelleen hyvä harrastus. Yksi mukava luontopolku löytyy Tuorilasta. Kiviaitakierros alkaa Merikievarin luona olevan pururadan luota. Paikan päältä löytyvät opasteet polulle. Polku kiertää koko Prasunkydön peltoaukean. Pituutta lenkillä on noin 2,5 kilometriä. Lenkillä voi ihailla peltoja kiertävää kiviaitaa. Aidan leveys päältä on yli kolme metriä ja korkeus noin puolitoista metriä. Pisin suora aitaosuus on 700 metrin pituinen. Pellon raivaaminen on vaatinut kivien ylös vääntämistä usealta sukupolvelta. Aikoinaan kiviaidan rakentamisessa ovat olleet mukana myös Tuorilan vaivaistalon mielisairasosaston hoidokit. Luontopolku kulkee osin soisen alueen halki. Nykyisin polun pystyy kiertämään kuivin jaloin, sillä Tuorilan kyläyhdistyksen väki on rakentanut polulle pitkospuut. Hyvällä tuurilla kierroksella voi nähdä monenlaisia metsän eläimiä, kuten peuroja, hirviä ja jäniksiä. Kierroksen kauimmaisella reunalla kiviaidan raoissa asustelee kettuja. Samalla alueella saattaa nähdä kalasääksen liitelemässä. Kiviaitalenkin varrella ei ole kotaa, mutta Tuorilan kylästä löytyy myös kota retkeilijöiden käyttöön. Kota sijaitsee Vanhantien läheisyydessä Tuorijoen rannalla. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Maaranen on asentanut kotaan uuden huuvan, joten syksyn lähestyessä kodan uunissa voi ruveta polttamaan puita. Opasteet ohjaavat kiviaitakierrokselle.