Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Satakuntalaisten koronatestejä ei enää kuljeteta taksilla Turkuun – SataDiag hankki nopealla aikataululla Poriin kolme testilaitteistoa, Raumalle yhden

Satakunnassa todettiin tiistaina 61. koronavirustapaus. Hengitystieoireista kärsinyt henkilö oli käynyt testissä, ja vielä saman päivän aikana näytteessä oli todettu olevan covid-19-virusta. Porin perusturvan tartuntatautihenkilöstö aloitti saman tien kartoittaa altistuneet yhdessä sairaanhoitopiirin infektioyksikön kanssa. Itse sairastunut oli niin hyväkuntoinen, että pelkkä kotieritys riitti. Vielä maaliskuussa tilanne oli tyystin toisenlainen. Suomessa analysoitiin koronatestejä vain muutamassa isossa kaupungissa. Satakunnasta testit jouduttiin kuljettamaan taksilla Turun yliopistollisen keskussairaalan laboratorioon analysoitavaksi. Ruuhkat olivat suuria ja näytetulosta sai odottaa jopa kolme päivää. Satakunnan sairaanhoitopiirin liikelaitos SataDiagin johtaja Harri Hagman kuvaa alun tilannetta kalliiksi ja hitaaksi. Virusepidemian hillitsemisen kannalta on tärkeää, että sairastuneet saadaan varmistettua mahdollisimman pian. Osasyy siihen, että koronatestejä sai aluksi analysoida vain muutamassa isossa laboratorioissa, johtui tiukoista turvallisuuskriteereistä. Pandemian rajuuden tultua ilmeiseksi THL laajensi selvitysoikeutta myös muille laboratoroille. SataDiag käynnisti saman tien testauslaitteistojen haun. Maailmanmarkkinat olivat tukossa, sillä pandemian myötä testilaitteita haki laboratoriot ympäri maailman. Tilannetta sekoittivat myös varsin epämääräiset laitetarjoajat, jotka täyttivät tarjouksillaan Hagmanin sähköpostin. – Meillä oli heti alussa se periaate, että toimimme vain luotettavien laitetoimittajien kanssa. Laboratoriomme ylilääkärillä Rutta Kuuselalla on laaja verkosto, hän on kokenut ja hallitsee markkinat. Hän pystyi kertomaan meille, onko tarjottu testauslaitteisto luotettava ja turvallinen. SataDiag pystyi hankkimaan ensimmäisen testauslaitteen jo huhtikuussa. Laitteiston lisäksi kaupassa tulivat reagenssit, testiaineet, joita tarvitaan näytteen analysoinnissa. – Nopeimmillaan teimme hankintapäätöksen puolessa tunnissa. Mielestäni se on osoitus siitä, että julkinen puoli pystyy poikkeusaikana tekemään ripeitäkin päätöksiä. Nyt SataDiagilla on jo neljä koronatestilaitetta, kolme Porissa, yksi Raumalla. Samalla se tarkoittaa sitä, että SataDiag tekee maakunnan kaikki julkisen terveydenhuollon koronatestit. Alkuvaiheessa THL analysoi maakunnan perusterveydenhuollon ja terveyskeskusten lähettämät covid-testit. Yhden koronatestin omakustannushinta on 65 euroa, kun ulkoistetun testin hinta oli kolminkertainen. Hagman korostaa, etteivät uudet laitteistot ole tarkoitettu pelkästään covid-19-virusta vaan myös muita virus- ja bakteeritestejä varten. – Minulle päätöksentekijänä oli suuri peruste, että sitä voidaan käyttää muiden virusten, bakteerien ja parasiittien analysointiin. SataDiagin laboratorion ylikemistin Rita Syystön mukaan uudet koronatestit toivat turvallisuusaspektin uudelle tasolle. – Laboratoriotyössä jokainen näyte on aina potentiaalinen infektioriski, mutta nyt siihen kiinnitettiin erityisen tarkkaa huomiota. Opiskelimme ennakkoon suojautumisen varmistamista ja näytteiden käsittelyä. Tällä hetkellä SataDiagissa tehdään viikoittain noin 900 ihmisen koronatestit kolmen eri valmistajan laitteistolla. Hajauttamalla estetään yhden laitevalmistajan mahdolliset ongelmat. Itse menetelmä on samanlainen. – Virus tunnistetaan sen nukleiinihapon perusteella. Näytteestä etsitään niin sanotun polymeraasiketjureaktion (PCR) avulla virus. Sitä ei silmällä näe vaan todella alhaisella molekyylitasolla. Infektioyksikön osastonylilääkärin Tuomas Niemisen mukaan nopeimmillaan testituloksen voi saada jopa tunnissa. – 2–5 tuntia on keskimääräinen vastausaika. Jos näyte otetaan illalla alueen terveyskeskuksessa, niin jo kuljetusviiveen vuoksi vastauksen voi saada seuraavana aamuna. Niemisen mukaan testitulosten luotettavuus on erittäin hyvä, vaikka hän ei uskalla kehua niitä ihan 100-prosenttisiksi. – Jos ihminen on sairastanut jo pitkään, virus on voinut kadota nenänielusta. Testit ovat äärettömän herkkiä löytämään pienenkin määrän virusta, mutta joskus se johtuu ihan vain taudinkulusta, ettei virusta enää saada kiinni. Maailmalla pohditaan parhaillaan, onko koronavirus mutatoitunut eli muuttunut. Syystön mukaan laitteisto etsii näytteistö juuri yhtä tiettyä virusta. – Laitevalmistajat reagoivat nopeasti, jos viruksesta havaitaan mutaatiota.