Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Hirvenkaatolupia entistä enemmän Merikarvialle – metsästäjät aloittavat jahdin lauantaina

Merikarvian metsästysporukat aloittavat hirvenmetsästyksen ensi lauantaina, jolloin Suomen riistakeskuksen myöntämät pyyntiluvat sallivat ajometsästyksen. Pellolta vahtimalla hirviä on saanut kaataa jo syyskuun alusta lähtien. Koirien kanssa hirviä saa metsästää vuoden loppuun saakka. Metsästystä saa jatkaa vielä tammikuun puoliväliin saakka, mutta tällöin apuna ei saa käyttää metsästyskoiria. Merikarvian metsästysseurat saivat tälle kaudelle kaikkiaan 179 hirvenkaatolupaa, joista 30 on pankkilupia. Lupamäärä on noussut hieman, sillä viime vuonna lupia tuli 133. Merikarvian alueella hirvijahtiin osallistuu yhteensä noin 250 metsästäjää. Metsästäjät noudattavat kannan verotussuunnitelmaa, joten lupia myönnetään sen mukaan kuin metsissä arvioidaan olevan hirviä. Suunnitelman tavoitteena on vakaa ja rakenteellisesti tasapainoinen hirvikanta. – Tavoitteena on lisäksi, että hirvivahingot maanomistajille jäävät mahdollisimman pieniksi. Samoin hirvikannan harventamisella pyritään ennaltaehkäisemään liikenneonnettomuuksia, seurojen luvanhakija Jari Nygård kertoo. Metsästäjillä on mahdollisuus saada lupapankista luvat 30 hirven kaatoon, mikäli havaitaan, että alueella liikkuu entistä enemmän hirviä. Metsästäjät itse seuraavat hirvikannan kehitystä. – Jahdin aikana merkitään kaikki havaitut hirvet Omariista-sovellukseen. Näin pysytään tilanteen tasalla, Nygård kuvailee. Peurankaatolupia Merikarvialle tuli 250. Se on enemmän kuin aikaisempina vuosina. – Peurankaatoluvissa on runsas kasvu koko Suomessa. Todennäköisesti emme käytä kaikkia peurankaatolupia, Nygård arvioi. Naantalissa asuva Nygård on kotoisin Riispyystä. Metsästyskaudella hänen autonsa nokka suuntaa kohti Merikarviaa lähes joka viikonloppu. – Vuodesta 1990 lähtien olen ollut joka vuosi mukana hirvijahdissa. Luonnossa on hieno liikkua yhdessä hyvien ystävien kanssa, hän toteaa. Hän kuuluu Metsän Veikkoihin. Tänä kesänä he ovat rakentaneet metsästysmajan läheisyyteen vierasmajan. Rakennus on viimeistelyä vaille valmis. – Esimerkiksi kauempaa tulleet metsästäjät pääsevät majaan nukkumaan. Tila on muidenkin kyläläisten ja heidän vieraidensa käytettävissä, Nygård sanoo. Merikarvian alueella hirvijahtiin osallistuu yhteensä noin 250 metsästäjää.