Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Lasten leikkiperinne kunniaan! Käpylehmät jälleen kilpasilla oikein cow-walkilla Merikarvialla lasten paratiisissa MuuMaassa

Merikarvian torilla kisaillaan tulevana suvena Käpylehmien rakentamisen esikarsinta vuoden 2021 SM-kisaan. Tapahtuma järjestetään perjantaina 3. heinäkuuta, ja luvassa on jopa lehmien “cow-walk”. Kesällä 2021 yritys täyttää jälleen pyöreitä vuosia ja järjestää saman lajin kisat. Käpylehmien teko ei onnistu muovista eikä paperistakaan, vaan elikot valmistetaan luonnonmateriaalista. – Ne tehdään paikan päällä ja nimetään. Osallistujat esittelevät valmiit taideteoksensa niin sanotussa kehässä eli ”cow-walkilla”. Aikaa taideteoksen luomiseen on lehmänkellon soitosta seuraavaan soittoon, Sirkka-Liisa Koivuniemi kertoo. Kisassa tulee olemaan kolme sarjaa: koululaiset, perheet ja uutuutena aikuisten sarja, johon ei ole yläikärajaa. Jokaiseen sarjaan pääsee maksimissaan 10 henkilöä. Kisayleisölle juonnettava osuus eli ”cow-walk” esittelee osallistujat lehmineen ja juontaja myös haastattelee osallistujia. – Kesällä 2021 Koivuniemen Herralla on takana 30 toimintavuotta. Sitä juhlimme silloin SM-kisat järjestämällä, Sirkka-Liisa Koivuniemi kertoo. Kisan tavoitteena on tuoda vanhoja perinneleikkejä tunnetuksi ja saada samalla eri ikäiset osallistujat mukaan yhteiseen ideointiin sekä tekemisen iloon. Tapahtuman taustalla on lasten leikkiperinne ja innostaminen ympäristöystävälliseen leikkiin ja peliin. – Pidämme tärkeänä läsnä olevan yleisön osallistuttamista kisan kulkuun. Se on oleellinen osa tempausjuontajan tehtäviä. Koivuniemi kertoo, että tuomaristoon kutsutaan ”taidetta ja aihetta” tuntevat edustajat maakunnallisesta lastenkulttuuriverkostosta, maidontuottajista sekä paikallisesta kotiseutuyhdistyksestä. – Kisassa ei tavoitella eikä haeta vakavamielistä kilpailua, vaan enemmin luovuuden ja keksimisen hauskaa yhdessä. Kannattaa tulla torille kisaamaan heinäkuun kolmas, sillä kaikki kilpailuun osallistuneet saavat muistoksi oman tapahtumanapin ja diplomin. Oman sarjansa voittaneet pääsevät suoraan Käpylehmien SM-kisojen finaaliin sekä jokaisen sarjan voittajat saavat lahjakortit paikallisiin liikeyrityksiin sekä MuuMaa -maatilalle. Onko tapahtumalle jatkoa luvassa? – Kisa on tässä vaiheessa kertaluonteinen, mutta se antaa samalla mahdollisuuden testata uudenlaista kylätapahtumaa. Jatkossa se voisi olla vaikka käpyviikonloppu, Sirkka-Liisa “Sirkkis” Koivuniemi pohtii. Tapahtumaan on tarkoitus pyytää mukaan myös muita matkailun parissa toimivia, kuten majoittajia ja palvelutarjoajia. Näin voitaisiin samalla kehitellä myös lapsiperheen loma- ja palvelupaketteja. "Kisassa ei tavoitella eikä haeta vakavamielistä kilpailua, vaan enemmin luovuuden ja keksimisen hauskaa yhdessä. Sirkka-Liisa Koivuniemi