Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Merikarvian teihin heruu joka asukkaalta 121 euroa

Merikarvia käyttää noin 383 000 euroa liikenneväylien kunnossapitoon vuodessa, mutta korjausvelkaa on yhä. Tuorein tilastotieto on vuodelta 2017 ja asukasta kohti sijoitus on Merikarvialla 121 euroa. Pohjois-Satakunnan muista kunnista enemmän käyttää ainoastaan Kankaanpää, jossa 1,76 miljoonan määrärahaa oli asukasta kohti 355 euroa. Siikainen ja Jämijärvi käyttävät liikenneväyliin hieman yli 100 euroa asukasta kohti. Vähiten teiden kunnossapitoon käyttävät Honkajoki ja Pomarkku, joiden kustannukset ovat 70-75 euroa/asukas. Koko Suomessa kunnat ja kaupungit käyttivät liikenneväyliin rahaa vuodessa keskimäärin 140 euroa asukasta kohti. YksityistieavustuksiinMerikarvian kunta on varannut kuluvalle vuodelle 35 000 euroa. Esimerkiksi vuonna 2017 avustettavia yksityisteitä oli 89 yhteensä 119 kilometriltä eli keskimäärin rahaa oli käytettävissä 358 euroa kilometrille. Liikenneväyliin lasketaan kaavatiet, joita on 27,5 kilometriä ja muut tiet joita on 6,6 kilometriä. Kevytväylien lisäksi kunnan ylläpitämiä veneväyliä on yhteensä 41,8 kilometriä. Kustannuksia syntyy asfaltoinneista, valaistuksista, kunnossa- ja ylläpitotöistä, aurauksista sekä katu- ja tievalojen ylläpidosta. Teiden ja katujen aurauksista huolehtivat kilpailutetut ulkopuoliset urakoitsijat, jotka on kilpailutettu marraskuuhun 2021 asti. Suomessa on maanteitä liki 78 000 kilometriä, josta asfaltoituja teitä noin 21 000 kilometriä. Öljysorateitä on liki 30 000 ja sorateitä yli 27 000 kilometriä. Eteläinen rantatie murenee vuosi vuodelta pahemmaksi. Koko maassa tievelkaa on kertynyt vuodesta 2005 lähtien.