Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pimenevät illat saavat murtovarkaat liikkeelle – Naapurustoa kannattaa valvoa

Kankaanpäässä murtauduttiin kahteen yksityisasuntoon parin päivän sisällä. Kaksi samantyyppistä murtautumista parin päivän sisään ei vielä tarkoita murtoaaltoa. Komisario Jouni Uusitalo Kankaanpään poliisiasemalta kertoo, että murtopiikistä ei voida vielä puhua. – Kaksi murtoa ajallisesti lähekkäin on alueellamme toki poikkeuksellista, mutta tilastollisesti ajatellen en kutsuisi tätä vielä murtoaalloksi. Jos tapauksia ilmenee lähiaikoina useampia lisää, sitten tilannetta pitää miettiä uudelleen, kertoo Uusitalo. Pimenevät illat saavat yleensä murtovarkaat liikkeelle. Erityisesti kesäasunnot ovat vaaravyöhykkeellä. – Tähän aikaan vuodesta kesämökit on yleensä laitettu jo talviteloille ja mökkiläiset saattavat palata alueelle vasta keväällä. Tämä on myös varkaiden tiedossa. Siksi suosittelenkin käymään kesämökeillä silloin tällöin, ainakin tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Vanhat perussäännöt ovat edelleen voimissaan, eli mökille ei kannata jättää mitään arvokasta tavaraa, mikä voisi houkutella pitkäkyntisiä, ohjeistaa Uusitalo. Kankaanpään poliisiaseman vastuulla on suuri alue, mikä rajoittuu Karviasta Merikarvialle ja Honkajoelta Jämijärvelle. Vaikka alue on suuri ja siihen kuuluu myös perinteisiä mökkipitäjiä, Uusitalo ei näe suurta eroa murtovarkaiden kohteissa. – Nyt pitäisi tutkia tilastoja syvällisemmin, mutta mielestäni alueellamme ei ole erityisiä eroja murtotilastoissa sen mukaan miten paljon kunnassa on esimerkiksi kesämökkejä. Viime päivien murrot sattuivat kuitenkin asutulla alueella. Tähänkin Uusitalo haluaa nostaa vanhat säännöt esiin. – Ovien ja ikkunoiden lukitus on ensisijaisen tärkeää. Vanha fraasi – tilaisuus tekee varkaan, pitää paikkaansa. Lisäksi esimerkiksi yhteistyö naapureiden kanssa on kannattavaa. Vahditaan naapurustoa yhdessä. Silloin oudot kulkijat ja epäilyttävä toiminta havaitaan paremmin. Se, minne ja koska varkaat iskevät, on mahdotonta ennustaa. Sen takia Uusitalo kehottaakin jokaista valmistautumaan ennalta. – Hyvä esimerkki on kuvata arvotavarat. Nykyään, kun kännyköissä on hyvälaatuiset kamerat, kuvaaminen on helppoa. Jos käy niin ikävästi että varkaat käyvät kylässä, silloin arvotavaroista on jo valmiiksi kuvat olemassa. Lisäksi arvotavarat kannattaa merkata siten, että ne voidaan tunnistaa. Se helpottaa poliisin työtä. – Poliisi löytää kotietsintöjen yhteydessä varastettua tavaraa. Liian usein tavaraa on kuitenkin lähes mahdotonta yksilöidä, että ne ovat jostain tietystä kohteesta. Kun arvotavarat on kuvattu ja merkitty yksilöllisesti, varastetun tavaran takaisin saaminen on todennäköisempää kuin että niille ei olisi etukäteen tehty mitään. Tietenkin merkinnät ja kuvat pitää mainita rikosilmoitusta tehdessä, kertoo Uusitalo. Poliisien resurssit ovat tunnetusti rajalliset ja juttujen tutkinnat saattavat kestää pitkään. Osa jutuista jää kuitenkin selvittämättä. Pitkäjänteinen työ tuottaa välillä myös tulosta. – Taannoin Siikaisissa tehtiin omakotitaloihin murtoja. Niistä tekijät saatiin kiinni ja vastuuseen teoistaan. "Poliisi löytää kotietsintöjen yhteydessä varastettua tavaraa. Jouni Uusitalo Komisario Kahteen yksityisasuntoon murtauduttiin Kankaanpäässä. Viikonloppuna murtauduttiin Aarniokoskenkadulla sijaitsevaan asuntoon. Maanantaina päivällä murtauduttiin Santaskyläntiellä olevaan asuntoon. Erityistä tapauksissa on, että tiettävästi kummastakaan kohteesta ei varastettu mitään. Kaksi samanlaista tapausta parin päivän sisään ei poliisin mukaan vielä tarkoita murtoaaltoa. Tarkkaavainen kannattaa kuitenkin olla, sillä syysiltojen pimetessä murrot lisääntyvät.