Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

”Vakuutus ei korvaa” - vesivahinko ja putkivauriot kodin uhka: 5 emämokaa, joista voit syyttää vain itseäsi

Ennen syyspakkasia omakotitalon kunto on syytä tarkistaa. Laiminlyönnin riskinä ovat jäätyneet putket, lämmityksen riittämättömyys ja veden tulviminen. Ennaltaehkäisy on omakotitalon hoidossa tärkeintä. –Kosteusvauriot ja esimerkiksi putkistojen jäätyminen on estettävissä ennakoinnilla ja oikeilla toimilla. Vastuullinen omistaja seuraa kiinteistönsä veden ja sähkön kulutusta sekä putkistojen kuntoa ja huomaa ajoissa muutokset, sanoo konseptipäällikkö Terhi Klemetti Uponor KOTI -palvelusta tiedotteessa. Vanhat lämmitys- ja käyttövesiputket ovat yksi merkittävimmistä vesivahingon aiheuttajista omakotitaloissa. –Vesiputkistojen kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Vakuutuskaan ei vesivahingon sattuessa korvaa kaikkea, sillä vanhojen putkien ikävähennykset ovat merkittäviä, Klemetti muistuttaa. Ennakointi on tärkeää myös silloin, kun lähtee kotoa pois pidemmäksi aikaa. Päävesihana kannattaa aina sulkea. Myös uusissa omakotitaloissa huolto on tärkeää talotekniikan vuoksi. Jos esimerkiksi talossa on lattialämmitys, sitä on huollettava aivan kuten pattereitakin. Jos lämpö ei riitä, lattialämmitysjärjestelmä voi olla säädetty väärin tai termostaatti rikki. Viisi hairahdusta ja vinkkiä Klemetti antaa vinkkejä talon huoltoon ennen pakkasia. Älä sorru näihin mokiin. 1. Unohdat seurata veden kulutusta Seuraa veden ja energian kulutusta säännöllisesti. Yllättävä vesivuoto voi löytyä seurannalla ennen mittavaa vesivahinkoa. 2. Päästät putket jäätymään Varmista, että ulkona ja välitiloissa sijaitsevat vesiputket eivät pääse jäätymään. Riskipaikoissa putket tulee eristää tai varustaa lämpökaapeleilla. 3. Laiminlyöt salaojat, hulevedet ja lietepesät Huolehdi hulevesien ohjauksesta ja varmista, että salaojat toimivat oikein. Kirjoitimme salaojien ongelmista hiljattain jutun, voit lukea sen tästä . Tarkista myös kaivojen lietepesät ja poista tarvittaessa niihin kertynyt sakka. 4. Sadevesikourut sotkussa Puhdista lehdet ja roskat sadevesikouruista ennen pakkasia ja uudelleen keväällä, jotta vesi pääsee valumaan rännikaivojen kautta kauemmas talosta. 5. Lämmitysjärjestelmä takkuilee Varmista lämmitysjärjestelmän toimivuus ja pyydä tarvittaessa ammattilaisen apua. Pihan hoito ja kerrostalon tärkeät työt Myös kodin pihaa on tärkeä hoitaa huolella ennen lumen tuloa, jotta esimerkiksi lumihome ja muut murheet eivät pääse jylläämään pihapiirissä. Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolanilta valisti viimevuotisessa artikkelissamme , että ruohoa pitäisi leikata säntillisesti ennen talvea. −Erilaiset homeet ja haitalliset sienet muhivat talvella liiskaantuneessa ja tiiviissä nurmikerroksessa. Etenkin lumihome vaivaa liian pitkäksi jääneitä nurmikkoja sellaisina talvina, jolloin lumi sataa ennen kuin maa on jäätynyt, Kerttula painotti. Muista myös kitkeä rikkakasvit, suojata hedelmäpuut jänisten ja myyrien varalta, leikata ruoho sekä haravoida paksuimmat lehtikerrokset pihamaalta. Kirjoitimme myös kerrostalon huoltotoimenpiteistä, jotka olisi syksyllä tehtävä . Kotona pitäisi säätää esimerkiksi patterit seuraavan päivän sään mukaan, laskea ilmanvaihdon tehoja sekä sulkea parvekkeen ikkunat. Onko vaikeuksia päästä alkuun? Myös tämä 10 kohdan lista auttaa alkuun omakotikodin syyshuollossa . Asiantuntija kertoo, mihin hajuihin home saatetaan sekoittaa. Video ei liity juttuun.