Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Nuorella kansanedustajalla sukuyhteys Merikarvialle – ”Isoäidin isä oli viimeinen elossa ollut satakuntalainen jääkäri”

Kokoomuksen kansanedustaja Matias Marttinen ei makoile eduskunnan pitäessä taukoa istunnoista. Hän kiertää Satakunnan kunnissa tutustumassa oman maakuntansa asioihin. Merikarvialle hän jalkautui tiistaina vieraillen virastotalolla ja paikallisissa yrityksissä. Merikarvialla on erityinen paikka hänen sydämessään, sillä hänen äitinsä suku on lähtöisin Merikarvialta. – Isoäitini on syntyjään Alakylästä. Isoäidin isä Paavo Haanpää oli viimeinen elossa ollut satakuntalainen jääkäri, Marttinen kertoo. Muistona noista ajoista Marttisen vanhemmilla on Merikarvialla pieni metsäpalsta. Haanpään vanha talo on sukulaisten kesämökkinä. – Vuosien varrella olen käynyt Merikarvialla usein. Myös työni puolesta ministereiden erityisavustajana täällä on tullut käytyä, hän sanoo. 29-vuotias kansanedustaja kertoo lapsuuskotinsa olleen täysin epäpoliittinen. – Opettajani kouluissa ruokkivat kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Menin mukaan kuntapolitiikkaan, ja siitä kaikki alkoi, viime keväänä eduskuntaan noussut Marttinen muistelee. Hänen mielestään Merikarvialla ja hänen omalla kotikaupungillaan Raumalla on paljon yhteistä. – Rauma on Merikarviaa isompi, mutta kuitenkin pienehkö seutukaupunki meren rannalla. Molemmilla paikkakunnilla on voimakas tahtotila pärjätä itse. Se tekee minuun suuren vaikutuksen. Hän näkee Merikarvialla monipuolista yritteliäisyyttä. – Yritykset ovat tehneet täällä investointeja. Se luo uskoa siihen, että täällä kannattaa elää ja toimia. Kuntatalouden kannalta viime vuosi oli koko valtakunnan tasolla haastava. Myös Merikarvian kunnassa alettiin viime vuonna valmistella talouden sopeuttamisohjelmaa. – Mielestäni tilanne on ristiriitainen. Suomessa on oltu viime vuosina talouden huipulla, ja työllisyystilannekin on ollut hyvä. Samaan aikaan kunnat ovat joutuneet talousvaikeuksiin ja sopeuttamaan toimintaansa. Valtionosuusjärjestelmä ei tunnu vastaavan kuntien tarpeisiin. Järjestelmää tulisi parantaa, sillä kunnat tarvitsevat vakautta toimintaansa, Marttinen arvioi. Toinen tärkeä kehittämiskohde hänen mielestään on Kasitie. – Koko Kasitien kehittäminen Turusta Ouluun saakka on tärkeää. Tätä työtä varten olemme luoneet oman eduskuntaverkoston.