Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Syysrosolli lisää yhteisöllisyyttä – kylätapahtumat ovat monelle suorastaan elintärkeitä

MERIKARVIA Kuvaskankaan Syysrosollin järjestäjät odottivat jännittyneinä, miten tämä aika vaikuttaa kävijämäärään. Lopputulokseen oltiin ihan tyytyväisiä ja turvavälit pystyttiin säilyttämään. Syysherkuttelun lomassa kävijöiltä kyseltiin, miten tärkeää on toistensa tapaaminen näin koronan kurkistellessa. Eniten huolta herätti iäkkäämpien vanhusten keväinen kohtalo, jolloin hoitolaitoksissa ei saanut vierailla, eikä monikaan tavannut omaisiaan kuukausiin. Paluumuuttaja Tarja Lounasvaara vastasi napakasti, että kanssakäyminen on ihmisille, ei enempää eikä vähempää kuin elintärkeää. – En ymmärrä, miten ne ihmiset karanteenissa pärjäsivät, hän pohti. Henna Tuomikoski muistutti, että tänä aikana ihmiset ovat tottuneet jo huolehtimaan käsihygieniastaan. Seurueessa mukana ollut Aino Mielonen iloitsi, kun hän pääsi serkkujensa kanssa käymään Kuvaskankaalla. Simo ja Lea Järviluoma tulivat Siikaisista. – Minulle ainakin on tärkeää välillä tavata ihmisiä, sillä olen seurallisempi kuin mieheni Simo, joka viihtyisi kotonakin. Lea Järviluoma muisteli koronakevättä kertoen 97-vuotiaasta äidistä. – Yksinäisyys tuntui kohtuuttomalta. Se on monelle vanhukselle pahempi rangaistus. En usko, että nyt ihan samanlaista syksyä tulee kuin keväällä oli, hän arveli. Kuvaskankaalla Lounasvaarojen navetassa lehmät lypsävät kuitenkin kuten aina, eikä tämä aika ole Anne ja Tero Lounasvaaran arkeen juuri vaikuttanut. – Vaikka ei puhuttaisi koronasta sanallakaan, on aina tärkeää kohdata ihmisiä, niin nuoria kuin vanhojakin, maajussimme totesi. Tilaisuuteen kuuluvan Rosollivisan oli tehnyt Antti Väre. Kymmenen kysymystä sisältävään tietokilpailuun osallistuneet Sinikka Sinervä ja Team Lähteenkorva palkitaan kevään 2020 kansalaisopiston Aktiivikortilla. Molemmissa kupongeissa oli 9/10 vastauksesta oikein. Tapahtuman järjesti Merikarvia-Siikaisten kansalaisopiston opiskelijayhdistys. Samalla sydänyhdistys esitteli toimintaansa infoteltassa kylätalon pihalla Sydänviikon nimissä. Suositun Syysrosollin ideoi aikanaan opiskelijayhdistyksen puheenjohtaja Vesa Heikkilä . Yhdistystä luotsaa nykyään Marie-Claude Anttonen. "Vaikka ei puhuttaisi koronasta sanallakaan, on aina tärkeää kohdata ihmisiä, niin nuoria kuin vanhojakin. Anne ja Tero Lounasvaara