Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Kerran kesässä kahville Ouraluodolle – ”Kun ikää tulee enemmän, kotiseutu vetää aina puoleensa”

Tunnelma veneessä on leppoisa. Mukana perjantain lähdöllä on useita majoittujia. Kaikki tilat olivat sinä iltana varattu venesuulia myöden. Muutamia telttojakin saareen oli pysytetty. Veneilijät Tapio Ristimäki ja Raimo Stenroos myhäilivät tyytyväisinä. Vaikka koronakevään takia normaaleja ryhmämatkaajia viikolla ei ole juurikaan näkynyt, viikonloppulähdöissä on joutunut jopa myymään ei oota. Perjantain matkalle oli lähtenyt väkeä lähes ympäri Suomea. Mukana oli myös entisiä merikarvialaisia. Ismo Paasikoski asuu nykyään Turussa. Hän oli lähtenyt Ouraan yöpymään puolisonsa Ella Rietzin kanssa. Ismo on Demasöörissä syntyneenä kalastajan poikana nähnyt jo nuorena meren tuulet ja tuiverrukset, mutta nyt lähes pläkä keli näytti parhaat puolensa myös Ellalle, järvi-ihmiselle. Veneilijä Raimo Stenroos nimittäin totesi, että jos tuulen nopeus on noin seitsemän metriä sekunnissa, se on merikarvialaisittain vielä pläkä. Ismo Paasikoski oli lähtenyt Merikarvialta 70-luvulla ja päätynyt Ruotsin kautta Turkuun. Hän sanoo, ettei ollut nuorempana käynyt Ouraluodolla lainkaan, mutta nykyään jo monta kertaa. – Kun ikää tulee enemmän, kotiseutu vetää aina puoleensa. Se on se synnyinseutu. Juuret vetävät tänne ja rannikko Merikarvian edustalla on aivan omaa luokkaansa. Paasikoski kertoo käyvänsä paikkakunnalla myös tapaamassa iäkästä äitiään Kiilarinteellä. Ella Rietz totesi, että hän on haltioitunut ja myyty päästessään tällaiseen paikkaan. Pariskunnan motto on, että kerran kesässä kahville Ouraluodolle. – Miksiköhän täällä kutsutaan saaria luodoiksi?, ihmetteli Ella Rietz. Kiviä on Demasöörissä hypelty nuorempanakin, mutta vielä kuusikymppisenä Ismo Paasikoski valloitti tällä reissullaan Ouraluodon suurimman lohkareen ja nimesi sen K2 -kiveksi. Sen päältä näkee yli koko saaren. Venesuuli oli täynnä melojien tavaroita ja veneilijät muonittivat väkeä tuomalla heille kalasopat tullessaan. Eväitäkin kun voi tilata saarelle venekuljetusten mukana. Pian alkoi värikäs joukko näkyä merellä, kun osa vesilahtelaisen partiolippukunta Valkohäntien melojia palasi paahtuneina päiväretkeltään Hamskerista. Osa oli tehnyt pitemmän ”tyrskylenkin”. Heidän joukossaan oli retken johtaja Jarkko Viljanen. – Halusimme tuuleen, maininkiin ja surffailemaan. Sään kanssa on oltava tarkkoja. Reittisuunnitelmamme muuttuivat jopa viiteen kertaan. Joka päivä ennen lähtöä tutkaillaan tuuliennusteet. Perjantain ”seitsenmetrinen merikarvialainen pläkä” muuttui iltapäivää kohti noin kymmenen metrin ”melojien puhuriksi”, minkä takia melojat puhuivat tyrskylenkistä. Tämä oli vesilahtelaisten ensimmäinen melontavaellus laatuaan. He tekevät vaelluksia joka kesä, mutta normaalisti kävellen. Melontaväen ikähaitari vaihteli 15-62 vuoden välillä. Kolmen päivän retki vei heidät ensin Krookasta Ouraluodolle, toisena päivänä nautiskeltiin Ouran saaristosta ja lauantaina matka jatkui Reposaareen. "Kun ikää tulee enemmän, kotiseutu vetää aina puoleensa. Se on se synnyinseutu. Juuret vetävät tänne, ja rannikko Merikarvian edustalla on aivan omaa luokkaansa. Ismo Paasikoski