Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Katso tunnelmalliset kuvat ja video luonnon helmasta: Metsäkirkon avarassa sylissä Lammelassa arkihuolet unohtuivat, kun joulumieli valtasi aatokset

MERIKARVIA Ympärillä ääretön avaruus, taivaan tummuus ja sinkoilevat kipinät. Mikä levollisuus! Lammelan metsäkirkko kokosi jälleen lähes 50 kuulijaa ja kokijaa metsästysmajalle viime perjantai-iltana. Airi Taimin idealla kyläläiset ovat saatelleet itsensä joulun viettoon jo 21 vuotta. Kylän aktiivit olivat jälleen puheenjohtajansa Jarmo Mikkolan johdolla virittäneet yli 160 tuikkua valaisemaan majalle vievää tietä. Isommat roihut paloivat komeasti metsäkirkon ristin äärellä. Tunnelmaa nostattivat niin yhteislaulu kuin ajoittainen täysi hiljaisuus – metsän vetovoimatekijä. Siellä kajahti komeasti Arki huolesi kaikki heitä. – Valaiskaa toistenne kulkua, opasti Mikkola. Siitä kirkkoherra Tom Broberg sai heti aiheen seuraavaan saarnaansa. Kirkkoherra Broberg kertoi joulun olevan arvokas juhla, jota tulee viettää rauhallisesti. Kaikki lapset maailmalla eivät samaa rauhaa pääse kokemaan – huoli Al-holin lasten kohtalosta puhuttaa Suomea. Sitä sivusi myös kirkkoherra puheessaan. Lammelalaiset kokevat elävänsä Merikarvian Sveitsissä, niin jylhät ovat maisemat. Jari Tommikoski muutti vaimonsa kanssa Porista Lammelaan vuonna 2007, Jarmo Mikkola jo vuonna 1987 kotitilan ostettuaan. Enää ei kukaan ihmettele. Majalla metsäkirkon väkeä odotti torttukahvit ja rupatteluhetki. Emännät olivat laittaneet pöydän koreaksi. Joulu on taas -laulu viimeisteli joulumielen ja saatteli kotimatkalle – roihujen yhä palaessa.