Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Yrittäjillä työntäyteinen kesä: sesonkina puurretaan, sydäntalvella lomaillaan

Kukkakauppias saa oman kimppunsa kaukomailla keskitalvella Kesä on pihasisustuksen ja juhlien aikaa. Kukkakauppiaan kesäkiireet vaihtelevat vuosittain kulloisenkin sään mukaan. Kukka-Ulvilassa kesäkukkakauppa käynnistyi heti toukokuun alussa ja kesäiset juhlat tuovat säpinää. Joinakin vuosina juhlapöydät somistetaan oman puutarhan kukilla, mutta tänä vuonna esimerkiksi suositut syreenit ja kielot kukkivat etuajassa. Asetelmia tilataan tänä kesänä selvästi tavallista enemmän ammattilaisilta, kertoo yrittäjä Mari Väisänen . Mari nauttii kesästä, vaikkei lomaa silloin pidäkään. – Työntekijämme saavat pitää lomansa keskikesällä, joten työskentelen itse koko kesän. En kuitenkaan tauotta, vaan pidän viikkovapaat säännöllisesti. Samoin pidän huolen, että koko kuuden viikon vuosiloma tulee pidetyksi. Lähden puolisoni kanssa perinteisesti talvella kauas aurinkoon. Lomalla mieheni huolehtii hotellihuoneen kukkaloistosta ja kerää aina kimpun ilokseni. Nuohooja haikailee Jäämerelle ja rentoutuu mökkityömaalla Merikarvia ja Siikainen ovat kumpikin vahvoja mökkiläiskuntia, joiden väkiluku triplaantuu loma-aikana. Tämä tietää tiuhaa työtahtia myös nuohoojalle. Nuohouspalvelu Nygårdin yrittäjä Sami Nygård kiertää kesäisin pääosin siikaislaisten kesämökeillä, työntekijä Merikarvialla. Kesämökkien tulipesät nuohotaan joka kolmas vuosi, vakituisten joka vuosi. Kesälomailuun nuohoojan aikataulu ei anna myöten. Vasta, kun tulipesät ovat taas kiivaassa käytössä, nuohooja ottaa rennommin. – Viihdyn koto-Suomessa, käyn hirvijahdissa ja kalassa. Haaveena on kalareissu Jäämerelle, matka on ollut suunnitteilla jo muutaman vuoden, mutta aina se on jäänyt. Nyt vapaa-aika kuluu oman mökin rakennustyömaalla. Merelläkin tulee kalastettua, joella harvemmin, vaikka kotoa on Holmankoskelle vaivaiset puoli kilometriä. Ilmastoinnin ammattilainen puhaltaa mökillä ja merellä – Järjetön kiire. Puhelimet soivat kuumana, kiteyttää Ilmastointi ja Pelti Hakalan Henrik Hakala viime aikojen työtilanteen. Rakennusalalla eletään selvästi nousukautta, teollisuudessa ja julkisella sektorilla tapahtuu jatkuvasti, joten ilmastointi- ja peltialan erikoisliikkeen palveluilla riittää kysyntää. Noormarkkulaisyritys rakentaa juuri uusia toimitiloja Porin Pormestarinluotoon. 19 henkeä työllistävän yrityksen lomat lähtevät pyörimään juhannuksen jälkeen, mutta yrittäjä itse on remmissä koko kesän. Viikonloput hän kuitenkin pyhittää perheelle. – Luvian mökillä puuhaa ja tekemistä kyllä riittää. Merellä ajellessa ja kalastellessa hermo lepää, Hakala kuittaa. Vastuunkantajat takaavat yrittäjän lomanautinnon Raumalaisen Cafe Salin työntekijämäärä nousee kesäsesonkina jopa 20:een. Yrittäjä Iida Lampi on tottunut työskentelemään kesät läpeensä, mutta tänä vuonna käytäntöön tulee kaivattu muutos. – Operatiivisen toiminnan oikeat käteni, kaksi luottonaista ovat olleet rinnallani koko yritystoiminnan ajan eli yli kymmenen vuotta. He tuntevat oston, myynnin, reskontran ja henkilökunta-asiat, joten voin luottavaisin mielin jäädä lomalle. Iidan perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 5- ja 7-vuotiaat lapset. – Nautimme yhdessäolosta ja lomailemme pääasiassa kotona. Sen verran poistumme lähinurkista, että piipahdamme anoppilassa Suomen toisella puolella. Entä mikä maistuu kahvilayrittäjän kesäkupissa? – Runsasvaahtoinen latte macchiato. Pienikin loma rentouttaa, ympäristönvaihdos virkistää Mökkiläiset tuovat Merikarvialle oman värinsä. Juhannus on selvä vedenjakaja: suven juhlasta alkaa monen loma, mikä tietää lisävilskettä myös apteekissa. Tuttuja tuotteita kesäkodin ostoslistalla ovat kortisonivoiteet, allergia- ja särkylääkkeet sekä sidetarpeet ja kyypakkaukset. Apteekkari Anne Kosma on toiminut yrittäjänä viisi vuotta. Elämänmuutos pani lomailunkin uusiksi. – Vaikka aiemman palkkasuhteen pitkät lomat ovat historiaa, olen löytänyt sopivan tasapainon yrittäjälomailuun. Ympäristönvaihdos virkistää, ja pienetkin vapaat pitävät mielen tasapainossa. Kosma nauttii kotimaan matkailusta ja oman kodin pihanhoidosta. Erityisen hyvin hän viihtyy Merikarvian ulkosaaristossa, merellä ja mökillä. Ja kyllä. Oma lääkekaappi on hyvässä iskussa.