Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Millai tua, bonjaax slangii? Villiä vänkyytä luvassa: Rita ja Tuure mukana skabaamassa stadin ja landen paremmuudesta Yrittäjien SuomiAreenassa

Porilaissyntyinen tubettaja, näyttelijä ja laulaja Tuure Boelius , 17, on saanut YouTube-kanavalleen yli 147 000 tilaajaa, ja hänen videoitaan katsotaan kuukaudessa yli miljoona kertaa. Tuure karisti pikkukaupungin pölyt sneakereistaan ja muutti viime kesänä Porista Helsinkiin. Puheenparsi ei juurikaan kavalla Tuurea porilaiseksi, vaikkei hän juuriaan häpeäkään. – Olen jo näyttelijäntyön takia oppinut puhumaan murteetonta yleiskieltä. Esimerkiksi Trappin perheen poika, joka replikoi poriksi, ei ole oikein uskottava. Vastaan kuitenkin aina ylpeästi olevani kotoisin Porista. Kotikaupunki ei lähde itsestä ikinä, vakuuttaa nousujohteista uraa tekevä Tuure. Porin Teatterinuorissa aloittanut Tuure on näytellyt muun muassa Porin Teatterissa ja vieraillut Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -näytelmässä, jossa hänellä oli rooli nuorena Touko Laaksosena. Tuuren voi bongata myös televisiosta: hän esittää Myrskyä tuoreessa nuorten draamasarjassa Mä voin selittää kaiken, joka on spin-off Uusi päivä -sarjasta. Seuraava sinkku on tekeillä ja keikkoja on pitkin kesää. SuomiAreena ja Jazzit ovat silti kiireiselle Tuurelle kesän must. Yrittäjäperheen poika on seurannut yhteiskunnallisia keskusteluja monena vuonna. – Todellakin. Kesällä pitää olla Porissa. On hienoa päästä itse mukaan Yrittäjien tapahtumiin. Meillä on Porissa tuoretukkualan perheyritys, ja olen nähnyt, mitä yrittäminen tarkoittaa. Töiden tekemistä ja sinnikkyyttä vaaditaan, Tuure tietää. Koti on kannustanut nuorta yrittäjää oman yritystoiminnan pyörittämiseen. – Olen saanut perheeltä konkreettista apua finanssikysymyksissä ja etenkin hyvän, positiivisen asenteen. Vastoinkäymisiin ei saa jäädä rypemään, vaan on mentävä rohkeasti eteenpäin, nuorukainen jatkaa. Tuuren energisyys voi hengästyttää heikompaa. – Teen omaa juttuani iloisella mielellä, en koskaan suu mutrulla. Positiivinen asenne auttaa kaikessa. Syksyllä on tulossa taas uudenlainen aluevaltaus. Siitä ei valitettavasti vielä saa puhua, mutta odotan sitä todella intona, Tuure fiilistelee. Tuuren ensisingle ja -video oli Eikö sua hävetä, ja uutta musiikkia tehdään paraikaa. Kesään kuuluu liuta livekeikkoja pitkin Suomea. Tuure lämppäsi Antti Tuiskua täydelle Hartwall Arenalle, joten SuomiAreenan paneelijäsenyys tuskin tutisuttaa. – Puoli tuntia ennen esiintymistä on aina pieni jännitys. Lavakammoa en ole kuitenkaan koskaan tuntenut, ja heti areenalla vähäinenkin jännitys on tiessään, Tuure kertoo. Stadi vs. Lande -kisailuun osallistumisen lisäksi Tuure juontaa Torivartin yhdessä Yrittäjien viestintäjohtaja Taru Jussilan kanssa. Lisää yhteistyötä ja avarakatseisuutta Rita Niemi-Manninen , 39, löytää rakkaasta kotikaupungistaan paljon hyvää ja rahtusen arvosteltavaakin. – Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa – tai ainakin luulevat tuntevansa. Meidätkin halutaan johonkin muottiin ja sitten pitäisi käyttäytyä sen mukaisesti. Ihmiset kuitenkin muuttuvat, vuosien myötä tulee uusia unelmia ja tavoitteita. Itse lopetin kilpaurheilun nelisen vuotta sitten, koska halusin tehdä elämässäni muutakin kuin urheilla, Rita kertoo. Rita ei kuitenkaan provosoidu julkisuuden varjopuolista. – Välillä tulee kuraa niskaan, mutta tässä on oppinut jättämään sen omaan arvoonsa, hän kuittaa. Rita vannoo avoimuuden nimeen. Hänestä asioista pitäisi pystyä puhumaan aidosti saman pöydän ääressä. – Toivoisin yhteisöllisyyden voimistuvan entisestään niin urheiluseurojen kuin eri alan yrittäjienkin kesken. Voimat yhdistämällä voimme tukea ja nostaa toinen toistamme. Meille porilaisille tuntuu olevan vaikeaa iloita toisten menestyksestä. Olemme myös vähän arkoja markkinoimaan onnistumisiamme, ehkä juuri muiden negatiivisten reaktioiden pelosta. Tässä olisi yksi kasvun paikka. Ollaan ylpeitä omista ja naapurin tekemisistä ja tuodaan onnistumisia hyvällä tavalla esille, Rita kannustaa. Ritan ja Akin kesä on työntäyteinen. Hyvinvointibussi liikkuu Superkesässä ahkerasti, Aki esittelee uutta moottoripyöräänsä ja Ritaa nähdään SuomiAreenan tilaisuuksissa, Stadi vs. Lande -kisassa landen edustajana. Lisäksi hän vetää jumppatunteja Kirjurinluodolla. Pariskunnan vetämät nettivalmennukset pyörivät nekin läpi kesän. Knoppitieto Tuuresta Tuure kertoi homoudestaan avoimesti videolla, mikä keräsi runsaasti positiivista palautetta. Hänet valittiin Vuoden homoksi QX Gay Gaalassa vuonna 2017. Sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö Eurooppanuoret puolestaan nimesi hänen Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi 2018. Trivia Ritasta Rita on pesunkestävä kesäihminen. Häntä ei helle haittaa, ei vaikka mittarinlukema kapuaisi kolmenkympin paremmalle puolelle. Yyteri on auringonpalvojan lempipaikka – avioliitto Akin kanssa solmittiin tutulla biitsillä.   Teema: Kuinka Suomi saadaan kasvuun Aika: torstaina 19.7. klo 13 Paikka: Antinkatu 5 , Pori Osallistujat: Stadin joukkue: Jan Vapaavuori, Tuure Boelius  , Maria Kuusiluoma ja Carita Orlando Landen joukkue: Antti Kaikkonen ,  Sampo Kaulanen , Markku Kivinen ,   ja Rita Niemi-Manninen Juontaja: Anna Perho Mukana myös: Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen ja Jyrki Mäkynen