Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pia Hirvonen: Valinnanvapaus kuuluu kaikille

Kuntavaalien alla oppositio jätti eduskunnalle välikysymyksen sote-uudistuksesta. Poliittinen toimintatapa tarjosi hallitukselle mahdollisuuden kertoa lisää ja uudelleen sote-uudistuksen valmistelutilanteen. Uusia perusteluja uudistuksen puolesta tai vastaan ei juurikaan kuultu, mutta keskustelu siitä oli tarpeellinen. Valinnanvapaus on alusta pitäen ollut koko uudistuksen tärkein elementti. On hienoa, että kansalaisilla olisi vapaus valita myös terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät palvelunsa – tarvittaessa ammattilaisten avustamana. Ilman valinnanvapauden toteutumista heti alusta pitäen eivät uudistuksen varsinaiset tavoitteet voi toteutua. Uudistuksen tavoitteitahan on muun muassa saatavuuden parantuminen, tasavertaiset palvelut ja kustannuskasvun pysäyttäminen. Näihin päästään, kun laatu ja asiakastyytyväisyys ohjaavat palvelutuottajia kirittämään toimintaansa. Kilpailuneutraliteetin toteutuminen on äärimmäisen tärkeää. Lakiehdotuksen mukaan maakunta päättää mitä asiakassetelejä se käyttää. Asiakassetelit tulisi ottaa käyttöön mahdollisimman laaja-alaisesti heti vuoden 2019 alussa. Hyvät kokemukset palveluseteleistä tukevat tätä ajatusta. Nyt siirtymäajalla pitää hyödyntää palvelusetelien hyviä kokemuksia entisestää lisätä palvelusetelien käyttöä ja luoda verkostoja, joista tuotetaan asiakkaalle laaja-alaisesti hyötyä. Tiiviillä vuoropuhelulla julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä päästään parhaaseen lopputulokseen satakuntalaisten parhaaksi. Yhtiöittäminen ei ole rakettitiedettä Palveluiden yhtiöittämisestä on esitetty mitä ihmeellisempiä aikatauluja. Yleisesti on annettu kuva, että yhtiöittäminen on useiden vuosien prosessi. Tuoreen selvityksen mukaan yhtiöittäminen on kuitenkin toteutettavissa alle vuodessa, kahdeksassa kuukaudessa. Nordic Healthcare Groupin ja BDO:n laatimassa selvityksessä sote-keskuksen yhtiöittämisprosessi on jaettu selkeisiin osa-alueisiin, joita toteutetaan rinnakkain. Selvityksen ovat tilanneet Lääkäripalveluyritykset ry, Hyvinvointialan liitto ja Suomen Yrittäjät. Katso videolta, miten valinnanvapaus toimii:   Selvityksen mukaan kartoitetaan ensin toimintaympäristö maakunnassa, johon sote-keskusta ollaan perustamassa. Kartoitus pitää sisällään sote-keskusmarkkinan, palvelutarjonnan ja kilpailutilanteen arvioinnin. Sen jälkeen yhtiölle asetetaan tavoitteet, kirkastetaan kilpailukeinot ja määritellään prioriteetit kehitystyölle. Lopulta syntyy liiketoimintasuunnitelma. Kun päälinjaukset on kirkastettu, tehdään yleiskuva siirrettävistä organisaatioista ja niiden toiminnasta. Sen jälkeen voidaan tehdä toiminnan eriyttämisanalyysi. Analyysi antaa tarkemman kuvan siirrettävistä toiminnoista. Samanaikaisesti työn alla olisivat operatiivisen toimintamallin kuvaus sekä taloudelliset ja oikeudelliset valmistelut, kuten talousarvio ja hallintorakenne sekä ennusteluvut tulevaisuuteen. Viimeisessä vaiheessa toteutettaisiin käytännön organisointi, nimitykset sekä toiminnan ja omaisuuden siirto. Kahdeksan kuukauden prosessin jälkeen yhtiö olisi valmis vastaanottamaan asiakkaita ja aloittamaan toiminnan. Sote-keskusyhtiön perustaminen ei ole rakettitiedettä. Kunnat ja kuntayhtymät ovat perustaneet yhtiöitä aiemminkin ja tehneet isoja organisaatiomuutoksia. Kyse on suurimmalta osin tahtotilasta ja oikean osaamisen hyödyntämisestä – kuten missä tahansa kehittämistoimenpiteessä. Me yrittäjät toivomme, että uudistus etenee aikataulussaan. Tärkeintä on turvata pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuus toimia palvelutuottajana. Yrittäjä turvaa lähipalvelut. Kirjoittaja on Satakunnan Yrittäjien varapuheenjohtaja   Lue lisää: Yrittäjät selvitti sote-yhtiöittämisen aikataulun – palvelut pyörimään 8 kuukaudessa Lue selvitys maakunnan sote-keskustoiminnan yhtiöittämisprosessista (PDF)