Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Äidin ja tyttären vahva ystävyys kantaa Merimestassa

Reposaaren Merimestan suuret ikkunat aukeavat redille. Kevätaurinko paistaa ja meren selkä on tyyni. Mutta joskus tummuu ja taivas antaa myrskyvaroituksen. – Välillä tulee tiukkoja hetkiä ja kattilat paukkuvat. Joskus mielen valtaa epäusko, jopa epätoivo. Onneksi huonot päivät eivät koskaan tule molemmille samaan aikaan. Sparraamme toinen toistamme, Susanna kertoo.  Yhteistä yrittäjätaivalta on tallattu jo reilusti yli 20 vuotta. – Sanoin äidille jo pikkutyttönä, että otan sellaisen työn, jossa kukaan ei määräile, Pirkko muistaa. Ihan näin suoraviivaisesti orimattilalaistytön unelma ei kuitenkaan toteutunut, vaan tavoite täyttyi monen palkollisetapin kautta. Pihlavasta tuli kotiosoite vuonna 1973. Pirkko aloitti työskentelyn porissa legendaarisessa Mäntyluodon hotellissa. Vilkas satama antoi kapakalle oman kansainvälisen värinsä. Meno oli hurjaa: viitenä päivänä viikossa tanssittiin ja kaksi portsariakin tarvittiin. Isä työskenteli Kemirassa, ja vuorotyöläisten lasten arkeen liittyivät vahvasti kirjelappuset. – Yövuorolaiset nukkuivat, kun veljeni ja minä heräsimme. Usein koti oli tyhjä, kun tulimme koulusta kotiin. Viestittelimme kirjeillä perheen tärkeitä asioita. Olo oli silti aina turvallinen. Asuimme kerrostalossa keskellä Pihlavaa. Kyllä siellä perään katsojia riitti, joskus liiaksikin, Susanna naurahtaa. Avioeron jälkeen Pirkko painoi entistä pitempiä päiviä elättääkseen teinipesueensa. Työn tekeminen onkin ollut perheessä aina itsestäänselvyys. Yläasteikäisinä lapset ansaitsivat itse omat taskurahansa, Miika Matti-enon tilalla Orimattilassa ja Susanna siivoten koulun ohella Porissa. Äiti on myös omalla toiminnallaan opettanut sitkeyttä. Esikois-Miika oli rauhallinen, Susanna sen sijaan varsinainen villikko. – Ensirakkaus 14-vuotiaana sekoitti päätä entisestään. Lupasin iltavuoroon lähtevälle äidille silmät kirkkaana, että pysyn kotona. Kun ovi kolahti, lähdin saman tien liftaamaan Kalaholmaan poikaystävän luo, Susanna paljastaa. Pirkko opittiin tuntemaan porilaisissa ravintoloissa tarkkana, mutta aina ystävällisenä ja iloisena tarjoilijana. Kokemusta kertyi Suomalaiselta klubilta, Amadosta ja Prinssistä. – Sää et varmasti ole Porista, kun olet noin iloinen, kommentoivat asiakkaat usein, Pirkko muistaa. Yrittäjäpolku alkoi golfravintolasta, jonne Susannakin siirtyi valmistuttuaan suurtalousesimieheksi vuonna 1994. – Tunsin olevani tosi viisas ja äiti tosi tyhmä! Yhteentörmäyksiä syntyi, mutta onneksi tilanne tasoittui nopeasti. –Huomasin, ettei ihan kaikkia vanhoja, hyväksi hiottuja käytäntöjä tarvitse muuttaa, nauraa Susanna. Parivaljakko luotsasi golfravintolaa, Outokummun lomakylää ja Hiltulaa, silloista Metson edustustilaa Herrainpäivillä, kun heille tarjottiin uutta Merimestaa. – Ravintola oli valmistumassa jazzeiksi, kun ravintoloitsija yllättäen vetäytyikin pois. Kaupunki tarjosi vetovastuuta meille pika-aikataululla. Avajaisajasta ei tingitty päivääkään. Naiskaksikkoa eivät kuitenkaan myrskyt pelottaneet. – Teimme nopeasti suunnitelmat ja päätimme onnistua, vaikka ajallisesti tilanne näytti katastrofilta. Sisustus, astiat, lupa-asiat, työntekijät… Kaikki piti järjestää hetkessä ja samalla hoitaa myös muitten ravintoloittemme vastuut. Susannan oma muutto ajoittui, totta kai, vielä samaan hötäkkään, muistelevat Pirkko ja Susanna hengästystä äänessään. Kaikki saatiin kuitenkin klaarattua aikataulussa ja kiitosten kera. – Yhtäkkiä oltiinkin Kymppiuutisissa skoolaamassa ministerivieraitten kanssa tuliterässä EU-rahalla rakennetussa ravintolassa. Ainutlaatuisella paikalla Reposaaren kärjessä oleva kalaravintola vei yhä enemmän naisten ajasta ja innosta, joten he luopuivat muista toimipisteistä. Työroolit yhteisessä yrityksessä ovat naksahtaneet luontevasti paikoilleen. Susanna vastaa keittiöstä ja hoitaa kirjanpidolliset tehtävät, Pirkon valtakuntaa on sali. – Kaikesta kuitenkin päätetään yhdessä ja hyvässä sovussa. Hyvästä ruoasta tunnetun Merimestan isoin sesonki – kesä – tietää vipinää joka päivälle. Ruokalista suunnitellaan sellaiseksi, ettei nautiskelija malta jättää hippustakaan lautaselle. – Kaikki täytyy syödä. Vähän perunaa saa jättää. Näin mamma opetti, naurahtaa Pirkko.   Teksti: Maiju Junko