Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Poriin saapui Yrittäjän digikoulu – vinkkejä digitalisaatiota miettiville yrittäjille

– Tärkeintä ei ole olla kaikessa mukana vaan tehdä se hyvin, johon panostaa. Eri kanavia on tänä päivänä niin paljon, ettei aika eikä välttämättä tietotaitokaan tahdo riittää kaikkeen, totesi Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen. Poriin saapunut  Yrittäjän digikoulu keräsi joukon kiinnostuneita yrittäjiä oppimaan uutta ja päivittämään nykytietoa digiajasta. – Ette ole yksin, jos tuntuu siltä, etteivät digiasiat ole hallussa. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan vain 5 prosenttia yrityksistä kertoo hallitsevansa digibisneksen paremmin kuin kilpailijat, valisti kouluttajana toimineen nuorten ajatushautomo ja kiihdyttämöverkosto Innokampuksen Jesse Hongisto.   Alkuun pääsee esimerkiksi kolmella teesillä: 1. Ymmärrä uusien liiketoimintamallien mekanismit (esimerkiksi jakamistalous, kiertotalous), ideoi ja kehitä niiden pohjalta nykyistä bisnestä. 2. Helpota asiakasta päätöksenteossa (asiakaskokemus ja -palvelu, verkkokauppa, optimointi, käytettävyys) 3. Yhdistä viestintä, brändäys, markkinointi ja myynti   – Maailma on täynnä työkaluja. Niiden käyttö on aiempaa edullisempaa myös yrittäjille. – Digitalisaatio ei kuitenkaan ole vain uusia teknologioita vaan tapa tehdä asioita, vaikka päätöksiä toisin. Se haastaa perinteiset tavat esimerkiksi käydä kauppaa, Hongisto muistutti. Hongisto ja toisena kouluttajana toiminut Elise Rastas saivat runsaasti kysymyksiä satakuntalaisilta yrittäjiltä. Mitä yrityksen kotisivujen perustamisesta kannattaa maksaa? Tulisiko nettisivun olla .fi- vai .com -päätteinen? Mitä maksan hakukoneoptimoinnista? Mitä tarkoittaa social selling? ”Suodatusta tietotulvaan” Kääntäjä Nina Mäki-Kihniä oli yksi digikouluun saapuneista yrittäjistä. – Olen kova kouluttautumaan. Monet kääntäjät pelkäävät, mitä alalla tapahtuu, mutta itse otan kehityksen ilolla vastaan – sen mitä kone voisi tehdä helpommin. Pidän muutoksista, Mäki-Kihniä kertoi. Hän uskoi, että digikoulu tuo konkreettisia hyötyjä. – Vinkkejä, tukea ja rohkaisua, Mäki-Kihniä arveli. – Luulen, että tulevaisuus tuo tullessaan uusia elementtejä myös yrittäjille. Kauneusalan yrittäjä Jenni Silfver kertoi olevansa digitalisaation suhteen vielä ”aloittelija”. – Tulin hakemaan digikoulusta käytännön vinkkejä. Nämä ovat vaikeita asioita. Tietoa on vähän liikaakin, Silfver tuumi. Fysioterapeuttiyrittäjä Johanna Isoheiko oli samoilla linjoilla. – Haluan suodatusta tietotulvaan. Vaikka digitalisaatioon liittyvät asiat ehkä nyt vaikuttavat kaukaisilta, niin myöhemmin ne voivat olla hyödynnettävissä. – Facebook-sivun olen jo perustanut ja seuraan sosiaalista mediaa. Koulutustapahtuma oli osa Reboot Finlandin ja Suomen Yrittäjien yhteistä hanketta, jonka tavoitteena on tarjota yrittäjille tietoa ja ymmärrystä digitalisaatiosta ja sen vaikutuksista. Reboot Finland on työ- ja elinkeinoministeriön, Tekesin ja Finpron hanke, jonka tarkoitus on uudistaa Suomi digiaikaan. Lue lisää Yrittäjän digikoulusta   Pasi Lehtinen pasi.lehtinen@yrittajat.fi