Altti Mattila muutti lähes 50 vuotta sitten Ruotsiin - ensin piti oppia kieli

Seija Väre
Altti Mattila muutti lähes 50 vuotta sitten Ruotsiin - ensin piti oppia kieli

Ailan ja Altin taiteilijakotia somistaa Olga Malytchevan maalaama Ailan muotokuva.

Seija Väre

Lähes 50 vuotta sitten Altti Mattila muutti Ruotsiin. Siellä 17-vuotiasta odotti Pekka-veli ja työpaikka löytyi kirjapainosta. Tuolloin Altti osasi kieltä vain sanoakseen hej ja tack.

Kirjapainoala oli oikea valinta, ja jo kolmisenkymmentä vuotta miehellä on ollut kotonaan painokone, millä hän työskentelee.

Talvella 1967-68 Altti ajoi puita Kouhin sahalle serkkunsa Antti Heikintalon apupoikana, mutta seuraavana vuonna Mattilan seitsenlapsisen perheen poika vaihtoi maisemaa.

–Kasalasta lähti silloin Ruotsiin 20-30 henkeä, Timmerheidistä vähemmän. Osa on palannut ja osa käy kotimaassa lomillaan.

Miehen kohtalo löytyi tansseista vuonna 1983, kun kuusamolaistyttö Aila löytyi vierelle. Perheeseen kuuluu tytär ja kaksi poikaa ja perhe on lisääntynyt vävyllä, tyttöystävillä ja lapsenlapsilla.

Timmerheidi on perheen vahva kiinnekohta. Pojat kävivät armeijan Suomessa, mitä asiaa isä pitää velvollisuutena. Aila työskentelee lähihoitajana Suomi-kodilla. Mattiloiden omakotitalo Tukholman Söderissä on viihtyisä ja kevät on toukokuun alkupuolella jo kotimaata pidemmällä.

Mattila vedostaa kotonaan litografiataidetta järeällä saksalaisvalmisteisella painokoneella. Vedostuspellit ja työt valmistuvat taiteilijan valitessa värit kerrallaan. Taiteilija sarjanumeroi ja signeeraa hyväksymänsä vedokset. Talossa on myös myyntinäyttely. Altti on juuri tullut seniori-ikään, muttei oloneuvokseksi siirtymisestä ole tietoakaan.

–Olen taiteen kanssa tekemisissä ja vedostan edelleen. On onni omata työ, mikä on samalla harrastus. Se antaa elämälle pohjaa, Altti tuumaa.

Altin pikkuserkku työskenteli koneenhoitajana tukholmalaisessa kirjapainossa. Hän pyysi Alttia tulemaan maanantaina töihin.

–Kahden viikon päästä eräs mies ihmetteli, kuka olen. Kerroin, että täällä oli tarve yhdestä miehestä ja Kake oli pyytänyt minua töihin.

Kysyjä osoittautui henkilöstöpäälliköksi eikä tiennyt mitään asiasta.

–Mies vastasi, että “Jaa Kake” ja totesi että “no, tule niin tehdään paperit”, Altti muistelee alkutaivaltaan Ruotsissa.

Länsinaapurissa piti toki hankkia kielitaito, sillä muuten on vaikeaa toimia yhteiskunnassa. Nyt kieli ruotsi soljuu kuin luonnostaan. Miehellä oli tarkoituksena tienata puoli vuotta kesälomaa varten, mutta hän muistelee, että loman loputtua loppuivat rahatkin. Sittemmin hän suoritti viisivuotisen oppisopimuskoulutuksen. Altti ahersi päivisin kirjapainossa ja vedosti iltaisin sekä viikonloppuisin taiteilijoiden litografioita.

–Taiteilijat rohkaisivat minua perustamaan oman painon ja hassu kun olen, tulee kaikkea kokeiltua, Altti naurahtaa.

Mattilalla on ollut taidenäyttely Riispyyn koululla. Siellä oli esillä muun muassa yksi Picasson työ sekä Salvador Dalin pronssiveistos. Altti Mattila on järjestyksessään toinen henkilö, joka piti myyntinäyttelyn Galleria Vanhassa Savussa vuonna 2003.

Mattiloiden kesäkodissa suvun mailla Timmerheidissä viihtyy myös pohjoisesta kotoisin oleva Aila.

–Merikarvialle on kätevä mennä. Laivasatamasta on tasan 200 kilometriä mökin pihaan.

Altti sanoo, ettei merikarvialaisuus ole lähtenyt koskaan iholta.

–Sinne on aina kiva tulla ja tavata sukulaisia, ystäviä ja tuttuja, hän tunnustaa.

Vierailuiltani oli juhlallinen perheessä. Henri-pojan viimeinen tentti oli ohi, ja hän sai pätevyyden sähköurakointiin.

–Shampanjapullo odottaa jo iltaa, vanhemmat hymyilivät.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: